Aihearkisto: Sosiaalinen media

Tee somemarkkinointia tehokkaammin

Olen tehnyt viime viikkoina eräälle ystävälleni somemarkkinointia Facebookiin ja Twitteriin. Tavoitteena Facebookin osalta on tehdä kaksi päivitystä vuorokaudessa ja koska kohderyhmä on hyvin eri aikoihin online, on hyvä myös päivittää eri vuorokaudenaikoina. Oikeastaan ainostaan aamupäivällä Suomen aikaa ko. yrityssivun käyttäjiä on vähiten online.

Otin käyttööni Bufferin päivitysten automatisointiin ja seurantaan ja tässä kirjoituksessa kerron hieman omia kokemuksiani tästä työkalusta.

Hallitse sosiaalista mediaa paremmin

Buffer on sosiaalisen median hallintaan tarkoitettu työkalu. Olen käyttänyt Bufferia aiemminkin, koska se mahdollistaa saman päivityksen jakamisen eri kanaviin yhdellä kertaa. Lisäksi aikaisemmin sen suuri etu oli myös se, että se mahdollisti päivitysten ajastamisen. Tuolloin ei vielä esimerkiksi Facebookin yrityssivuille voinut laittaa ajastettuja päivityksiä.

Buffer siis säästää hurjasti aikaa, kun ei ole tarpeen kirjautua erikseen eri kanaviin sisään sitä varten, että pääsen jakamaan haluamani päivityksen kyseisessä kanavassa. Ja vaikka en jakaisikaan päivitystä täysin samassa muodossa eri kanavissa, pystyn silti tekemään sen tehokkaammin yhdessä osoitteessa eli Bufferissa. Useimmiten haluan itse asiassa laittaa hieman eri sanamuotoja eri kanaviin meneviin päivityksiin. Hästäkkejä (#hastag) en myöskään halua juuri käyttää Facebookissa tai LinkedInissä.

Mihin kanaviin Buffer jakaa päivityksiä?

Mikäli käytössäsi on laaja valikoima somekanavia, ei Buffer valitettavasti täysin ratkaise ongelmiasi, mutta omiin tarpeisiini se on riittänyt mainiosti. Tähän asti minulle tärkeimmät kanavat ovat olleet Twitter, Facebook ja LinkedIn, ja näihin kaikkiin saan yhdellä kertaa päivitykset. Ja näihin kaikkiin on toistaiseksi riittänyt myös ilmaisversio. Mikäli tarvitset käyttöösi enemmän kuin kolme kanavaa, on otettava käyttöön maksullinen versio, joka sekään ei ole kallista. Vuosihinta on 102 USA:n dollaria tai kuukausittain veloitettuna hieman enemmän.

Facebookin ja LinkedInin kohdalla voit myös valita, yhdistätkö Bufferin tiettyyn profiiliin tai sivuun. Facebookin osalta myös ryhmiin päivittäminen on mahdollista. Melko kätevää, eikö? Alta näet tarkemmin ne kanavat, joihin Bufferin saat yhdistettyä.

Buffer-1

 

 

Valitse julkaisuajankohta tai lisää jonoon

Yksi Bufferin hienouksista on myös se, että voit määritellä sinne julkaisuaikataulun. Itse olen esimerkiksi laittanut sinne julkaisutiheydeksi noin klo 01 aamuyöllä sekä noin klo 18 alkuillasta. Ystäväni kampanjaa varten olen tehnyt yleensä viikon päivitykset kerralla Bufferiin valmiiksi. Ensimmäisellä kerralla määrittelin jokaiselle päivitykselle kellonajan, jolloin halusin sen tulevan ulos.

Sitten huomasin julkaisuaikataulumahdollisuuden ja seuraavalla viikolla tehdessäni uuden päivityksen, saatoin vain lisätä sen aina jonoon, jolloin se automaattisesti poimi seuraavan ”vapaan” julkaisuajankohdan kellonaikoineen. Todella kätevää ja nopeuttaa työskentelyä huomattavasti.

Tietokoneelle on selaimeen myös mahdollista asentaa Buffer toolbar, jonka ansiosta pystyt lisäämään Bufferin julkaisujonoon myös netistä löytämiäsi mielenkiintoisia artikkeleita.

Tietoa päivitysten toimivuudesta

Bufferista saat myös statistiikkaa eli lukuja päivitystesi toimivuudesta. Ilmaisversioon kuuluva näkymä tarjoaa tietoa viimeaikaisten päivitysten kommenttien, tykkäysten ja jakojen lukumääristä. Lisäksi se kertoo, miten laajalle päivityksesi näkyvyys on levinnyt (reach). Statistiikka yhdessä paikassa helpottaa myös markkinointitoimenpiteidesi toimivuutta sekä näet helposti ne päivitykset, jotka ovat pärjänneet parhaiten. Alla esimerkkikuvia statistiikasta.

Buffer-2

 

Yhteenvetona voinen todeta, että Buffer helpottaa sosiaalisen median markkinointia huomattavasti, mutta se edellyttää sitä, että sinulla on selkeä suunnitelma siitä, minkäkaltaista sisältöä somessa haluat jakaa, jotta pystyt tuottamaan pidemmälle ajanjaksolle päivityksiä jonoon.

Ja siitäkin huolimatta, että laitat pidemmän ajanjakson päivitykset kerralla valmiiksi, on sinun joka päivä tarkistettava, onko päivityksesi synnyttänyt keskustelua, sillä ihmisten kommentteihin on tietenkin edelleen vastattava.

Haluatko tietää, miten tehdään menestyvää blogia? Lue erään bloggaajan tarina

Inspiroidun erilaisista tarinoista. Minua kiinnostaa kuulla, mikä ihmisiä motivoi, miksi he ovat ryhtyneet alunperin tekemään sitä mitä tekevät ja mikä saa heidät tekemään sitä juuri nyt. Haluan myös tietää, millaisia valintoja ihmiset tekevät omassa toiminnassaan ja millä perusteilla. Koen tärkeäksi myös kuulla, mitä he ovat oppineet matkan varrella.

Pohjaton uteliaisuuteni ja haluni kuulla erilaisten ihmisten tarinoita synnytti idean siitä, että voisin täällä omassa blogissani myös jakaa näitä tarinoita muille uteliaille. Siksi aion jatkossa silloin tällöin kertoa jonkun minua sykähdyttäneen henkilön tarinan täällä. Toivottavasti nämä tarinat inspiroivat ja innostavat myös muita. Ja toivottavasti sekä sinä että minä saamme näistä ajatuksia ja vinkkejä omaan tekemiseemme.

Tarja's Snowland

Tarjan blogista löytyy upeita kuvia ja kauniita yksityiskohtia. Kuva blogin etusivulta.

Erään bloggaajan tarina: Tarja’s Snowland

Ensimmäinen haastateltavani on Tarja. Tarja on bloggaaja ja hänen bloginsa on nimeltään Tarja’s Snowland. Tarjan blogissa sisustetaan, tuunaillaan, tehdään käsitöitä, ihmetellään elämää, ulkoillaan, rapsutellaan koiria, laitetaan pihaa ja ruokaa sekä tutustutaan toisten persoonallisiin koteihin, seurataan sisustusalan tapahtumia ynnä muuta sellaista. 

Olen seuraillut Tarjaa satunnaisesti jo useamman vuoden ja pannut merkille tietyt virstanpylväät matkan varrella. Tätä kirjoitettaessa Tarjan blogissa on kymmeniä tuhansia kävijöitä kuukaudessa ja hän tekee yhteistyötä erinäisten yritysten kanssa. Tarjan blogi on myös vuoden verran kuulunut Indiedays Inspiration -verkostoon. Tarjan tarina ei ole sinänsä uniikki, mutta minusta on ollut kiinnostavaa ja ihailtavaakin seurata sivusta kaiken edistymistä. Ja minua tietysti kiinnosti kuulla tarina kaiken takana.

Tarja ja Helmi-koira

Kuvassa bloggaajamme Tarja ja Helmi-koira

 

Mistä kaikki alkoi?

Tarja aloitti blogin vuonna 2007 alun perin omaksi iloksi. Koska hän nauttii valokuvaamisesta, hän ryhtyi laittamaan ottamiaan kuvia blogiinsa. Oman hirsitalon valmistuminen avasi Tarjan sanojen mukaan tulpan, jonka seurauksena hän erityisesti innostui kuvaamaan ja kertomaan sisustus-, käsityö- ja tuunausprojekteistaan. Ideoista ei tuntunut olevan pulaa.

”Elämässäni on ollut muutma etappi, jolloin olen ajatellut, että nyt taitaa runosuoni ehtyä. Esimerkiksi toisen lapsen syntymän jälkeen olin varma, että kahden pienen lapsen äitinä ei yksinkertaisesti ole aikaa. Mutta toisin kävi. Näköjään sellaiselle tekemiselle, josta todella nauttii, järjestyy aina aikaa. Enää en ole huolissani, taidan olla perusluonteeltani aika ehtymätön mitä ideoihin ja bloggaamiseen tulee.”

Tarja näkee kauniita, kuvattavia yksityiskohtia kaikkialla ja jakaa niitä muille.

Tarja kuvaa kauniita yksityiskohtia ja sommitelmia omasta kodistaan sekä muiden persoonallisista kodeista ja jakaa niitä lukijoilleen. Tämäkin kuva on Tarjan blogista.

”Oma motivaatio ja innostus on säilynyt, koska tässä saa olla oman itsensä herra. Ei ole aikatauluja tai kukaan ei sano mitä pitää tehdä.” Tarja tunnustaa myös, että into tehdä oli helppo säilyttää siinä vaiheessa, kun kävijämäärät alkoivat kasvaa ja alkoi tulla positiivista palautetta. Kävijämäärät alkoivat nousta vuonna 2010 eli siinä vaiheessa, kun taloprojekti alkoi olla loppusuoralla. Kysyessäni Tarjalta mistä kävijämäärän kasvu saattoi hänen mielestään johtua, arveli hän säännöllisellä tekemisellä olleen vaikutusta. Ensimmäisien vuosien aikana päivitykset blogiin olivat nimittäin olleet satunnaisempia.

Säännöllisen tekemisen lisäksi Tarja alkoi hioa blogin ulkoasua. Hän mietti asioita todella paljon lukijoiden/kävijöiden kannalta, blogin käytettävyyden ja luettavuuden kannalta. ”Uskon, että tämä työ alkoi myös osaltaan nostaa kävijämääriä. Blogeissa laadukkaan ja selkeän ulkoasun merkitystä ei voi liikaa korostaa. Hyväkin sisältö kärsii huonosta ulkoasusta. Blogimaailma, jos mikä, on hyvin visuaalinen. Blogeja on paljon, joten niiden selailtavuus/silmäiltävyys täytyy olla helppoa ja lukijaystävällistä.”

 

Säännöllisyys vs. laatu

Blogin kävijämäärät alkoivat kasvaa, kun tekeminen oli säännöllistä. Itse puhun paljon säännöllisen tekemisen tärkeydestä. Keskustelussamme Tarja kuitenkin nosti esille tärkeän seikan kysymykseen säännöllisyys versus laatu. Hänen kokemuksensa mukaan kuitenkin laatu voittaa. Omia lukijoita on kunnioitettava ja sisältö on oltava laadukasta. ”Koen olevani vastuussa lukijoilleni. Teen kaiken aina niin hyvin kuin osaan.”

Ja Tarja kertookin saavansa kiitosta erityisesti hienoista ja upeista kuvista, hyvästä kielestä sekä siitä, että hänen bloginsa on persoonallinen ja erottuva. Erottava tekijä on se, että hän kuvaa blogissaan monipuolisesti sisustusta: on vintagea, uusia huonekaluja ja jopa antiikkia, on tuunattua, on käsitöitä, on omasta kodista, mutta myös muiden peroonallisia koteja ja muita mielenkiintoisia paikkoja.

Tarja's Snowland

Tarja saa kiitosta bloginsa upeista kuvista. Tarjan kuvat ovat kauniita. Myös hyvä suomenkieli on tärkeää ja siitäkin on tullut kiitosta.

 

Tärkein tavoite tällä hetkellä

Tarja on hiljattain palannut hoitovapaalta päivätyön pariin. Blogi on hänelle sivutyö ja rakas harrastus. Kahden pienen lapsen äitinä blogilla on ollut merkittävä rooli myös henkireikänä ja ”omana juttuna”. Kysyessäni tämän hetken tavoitteista Tarja pysähtyy hetkeksi miettimään ja toteaa sitten, että päätavoite on nauttia tekemisestä. Hän haluaa tehdä tätä täysin omilla ehdoillaan. Hän ei lähde mukaan mihinkään, mikä ei innosta. Toinen tavoite on ”nähdä mihin tämä juttu menee”. Tarja haluaa nähdä mihin hänen blogillaan on mahdollisuus kasvaa, jos hän tekee asioita omalla tyylillään – ja ennen kaikkea sydämellään.

 

Asioita on tehtävä täydellä sydämellä.

Asioita on tehtävä täydellä sydämellä. Tarjan blogista löytyy myös ihanuuksia käsitöiden ystäville, kuten nämäkin sydämet. Tarja on linkittänyt blogiinsa myös ohjeen näiden tekemiseen.

Miten kävijät löytävät Tarjan blogin?

Haluan tietenkin markkinoinnin valmentajana kuulla, miten Tarja markkinoi blogiaan ja mistä kävijät tulevat. Tärkeitä kanavia ovat toisten bloggaajien blogit. Tarjalla itselläänkin on blogissaan lista blogeista, joita hän seuraa. Blogilinkitykset ovat tärkeitä. Lisäksi liikennettä tulee paljon Googlen orgaanisesta hausta. Orgaaninen tarkoittaa sitä, että sivut nousevat normaalihauissa tai kuvahauissa esille, eikä kyse siis ole sponsoroidusta linkistä eli maksetusta mainoksesta. Indiedays-verkoston jäsenyys tuo myös osansa kävijöistä.

Sosiaalisen median rooli tietenkin kiinnostaa minua. Facebook on tärkeä ja sinne Tarja yleensä muistaa ensimmäisenä päivittää tiedon uudesta blogipostauksesta. Instagram ja Pinterest kasvavat vauhdilla ja ne tuovat koko ajan enemmän kävijöitä. Pinterest on Tarjan mielestä kuin lottoa, välillä voi tehdä huikeita onnistumisia. Hyvällä kuvalla voi yhtäkkiä tavoittaa valtavan määrän ihmisiä ympäri maailman, kun joku ”pinnaa” sen omalle seinälleen. Eräskin Tarjan kuvista leviää ympäri maailmaa ihmisten Pinterest Boardeissa ja tuo jatkuvasti liikennettä blogiin. Twitteriä Tarja ei koe hyväksi kanavaksi blogilleen.

Tämä kuva sai suuren suosion Pinterestissa ja päätyi monen seinälle sekä tuo uusia kävijöitä blogiin.

Tämä kuva sai suuren suosion Pinterestissa ja päätyi monen seinälle sekä tuo uusia kävijöitä blogiin.

Instagramia Tarja kokeili ystävän vinkistä ja koki median heti omakseen. Instagram on osoittautunut Tarjalle hyvin luontaiseksi tavaksi ilmaista itseään. Seuraajia on kertynyt jo yli 700, joka kertoo siitä, että muutkin nauttivat Tarjan kuvien katselemisesta.

Instagram - Tarja's Snowland

Instagram on visuaaliselle blogille hyvä kanava tavoittaa uusia lukijoita, koska siellä voi jakaa parhaat palat blogin kuvista.

Tienaaminen blogin avulla on mahdollista

Blogilla voi tienata, mutta se toki vaatii sitä, että osaa ja haluaa tuotteistaa omaa osaamistaan. Ihan kuten missä tahansa yritystoiminnassa. Tarja ei itse aktiivisesti hae kumppaneita, vaan kumppanit löytävät hänet. Ehdotuksia tulee laidasta laitaan – osa on miettinyt hyvinkin valmiiksi sen, mitä yhteistyö voi olla. Toiset taas luottavat enemmän Tarjan näkemykseen siitä, mitä kannattaa ja voi tehdä. Indiedays Inspiration -verkoston lisäksi Tarja on tehnyt yhteistyötä muun muassa Pentikin, Ikean, Arctipsin ja Kodin1:n kanssa.

Kysyessäni Tarjan kumppanuuksista selviää, että osan kanssa tehdään hyvinkin tiivistä yhteistyötä. Osa kumppanuuksista taas on satunnaisempia ja jotkut jopa kertaluonteisia. Kumppaneiden valinnassa Tarjan oma innostus ratkaisee. Jos Tarja innostuu ideasta ja ehdotuksesta, hän lähtee mielellään toteuttamaan sitä. Mutta jos juttu ei tunnu omalta, niin Tarja jättäytyy mieluummin pois.

Kysymykseeni siitä, mikä on Tarjan merkitys kumppaille, on vastaus seuraava: ”Tuon lisäarvoa kumppaneille tarjoamalla tuotteista tai palveluista oman näkemykseni ja kokemukseni, kertomalla mielipiteeni, ottamalla laadukkaita kuvia ja tuottamalla sisältöä hyvällä suomenkielellä.”

 

Tärkeimmät opit ja vinkit muille

Haluan kuulla, mitä Tarja on matkan varrella oppinut. ”uskominen omaan juttuun ja pysyminen itselleen rehellisenä on tärkeää” Tarja sanoo ja naurahtaa sitten, että näinhän kaikki taitaa sanoa. Tärkeää oppia on kertynyt myös sosiaalisesta mediasta ja blogiyhteistyöstä. Tarja hyödyntää osaamistaan ja näkemystään myös työssään markkinointiviestinnän, viestinnän ja graafisen suunnittelun tehtävissä.

Lisäksi tärkeä oppi on ollut se, että ”kun on toisille hyvä, niin sinullekin ollaan hyvä”. Eli toisin sanoen hyvä kiertää. Toiselle tehty palvelus tulee takaisin jossain muodossa myöhemmin.

Toivon Tarjalta myös vinkkejä lukijoilleni. Tarjan vinkit ovat selkeät:

  1. Tee oma sisältösi hyvin ja pidä sydän mukana tekemisessä
  2. Kun jaat sisältöjäsi, niin jää kuuntelemaan mitä ihmiset sanovat ja keskustele heidän kanssaan
  3. Seuraa, mitä lukijasi puhuvat sinusta ja kiitä siitä, kun he jakavat tai kehuvat sisältöjäsi

”Ei voi suorittaa, on elettävä sitä, tehtävä täydellä sydämellä!”

Tarja's Snowland

Mikäli tykkäät näistä kauniista kuvista, vieraile Tarjan blogissa. Sieltä löydät kasapäin lisää upeita kuvia.

Tarjan blogin löydät osoitteesta http://tarja-snowland.blogspot.fi.

Kuvat Facebookissa – näin saat ne näkymään tyylikkäästi

Huom:
Otathan huomioon, että seuraava artikkeli saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on kirjoitettu 2013 ja viimeiset päivitykset siihen on tehty 12.9.2014.

Tein hiljattain erään kampanjasivun Facebookiin ja huomasin – taas kerran – etsiväni netistä Facebookin kuvien optimaalisia kokoja. Kuvat voi postata Facebookiin periaattessa minkä kokoisena tahansa, kunhan tiedostokoko pysyy riittävän pienenä.

On hyvä kuitenkin huomioida, että jos kuvat ovat milloin minkäkin kokoisia, eivät ne näy sivuilla aina oikein. Mikäli kuva on mitoiltaan isompi, rajautuu siitä osa pois ja koko kuva on näkyvissä vain silloin kun joku klikkaa kuvan auki. Jos kuva taas on mitoiltaan pienempi, se pikselöityy ja kuva näyttää suhruiselta.

Tämän artikkelin tarkoituksena onkin tarjota käyttöösi kaikki tärkeimmät mitat Facebook kuvapäivitysten, profiilikuvien ja muiden kuvien tekemiseen niin, että ne näkyvät sivuillasi tyylikkäästi. Huomioithan, että kuvien muokkaaminen edellyttää jonkin kuvankäsittelyohjelman käyttöä. Itselläni on käytössä esimerkiksi Adobe Photoshop Elements, jonka saa huomattavasti edullisemmin kuin täysversion Photoshopista, mutta se riittää erinomaisesti peruskuvankäsittelyyn.

Profiilikuva

Profiilikuvan koko on 180 x 180 pix.

Profiilikuvan koko on 180 x 180 pix.

Profiilisi kuva eli Profile Picture on se kuva, joka näkyy pikkukuvana uutisvirrassa kaikkien päivitystesi vasemmalla puolella. Yrityksellä profiilikuvana usein näkee käytettävän logoa. Mikäli yrityksesi on yhtä kuin sinä, voi olla fiksumpaa käyttää omaa kuvaasi. Ainakin, jos tuotteesi on oma osaamisesi. Ja vaikka yrityksessäsi toimisi muitakin, niin miksei profiilikuva voisi olla ryhmäkuva.

Profiilikuvan mitat ovat 180 x 180 pikseliä. Olen kuitenkin huomannut, että jos profiilikuvaa varten muokkaa kuvan juuri tuon kokoiseksi, siitä jää reunoilta jotakin puuttumaan. Usein olenkin tehnyt profiilikuvasta esim. 200 x 200 pikselin kokoisen.

Taustakuva

Facebook-sivun yläreunassa näkyvä kuva on viralliselta nimeltään Cover Photo. Käytän siitä kuitenkin tässä nimitystä taustakuva. Taustakuvan tulee olla vähintään 399 pikseliä leveä. Optimaalisin koko taustakuvalle on 851 x 315 pikseliä ja sen tiedostokoon tulisi olla alle 100 kb. Mikäli kuvassa on yrityksesi logo tai tekstiä, voi olla laadukkaamman kuvan saamiseksi suositeltavaa käyttää png-kuvatiedostomuotoa. Mutta myös jpg ja gif toimivat.

Kuvapäivitys

Kuvapäivitys

Päivittämällä Facebook-sivulle kuvia, näyttää usein olevan helpointa saada ihmisiä aktivoitua. Kuvapäivitykset saavat helposti eniten tykkäyksiä ja jakoja. Kuvapäivityksen voi tehdä kahdella tapaa. Joko niin, että lisäät kuvan ja kommenttikenttään tekstin tai niin, että kuvassa on teksi jo mukana. Itse olen käyttänyt molempia. Hieman kulloisestakin tilanteesta riippuen.

Parhaiten saat kuvasi Facebook-sivulla näkyviin, kun ne ovat kokoa 504 x 504 pikseliä. Näin ne näkyvät uutisvirrassakin juuri oikean kokoisena, eikä kuvasta rajaudu tärkeitä osia ulkopuolelle.

Lisäys 12.9.2014:
Facebook muuntelee asetuksiaan säännöllisesti ja huomasin hiljattain, etteivät kaikki mitat enää olleetkaan samat. Yksittäisen kuvan päivityksen mitat olivat muuttuneet (aiemmin 403×403, nyt 504×504).

Tästä linkistä saat lisää vinkkejä kuvien oikeille mitoille:
FB pages: Sizes and Dimensions

 

Helpot vinkit yrityssivun Facebook-päivityksiin

Suunnitteletko Facebook-sivun perustamista yrityksellesi tai onko sinulla jo sellainen? Pohdiskelet ehkä minkälaisia päivityksiä sivuille kannattaisi tehdä. Facebook-markkinointi on helppoa, mutta vaatiin säännöllisyyttä ja pitkäjänteisyyttä ennen kuin tuo tuloksia. Ellet sitten halua vauhdittaa asioita maksetulla näkyvyydellä, mikä sekään ei välttämättä ole huono idea.

Tämän artikkelin tarkoituksena on antaa sinulle vinkit päivitysten tekemiseen yrityssivullesi, jotta Facebook-markkinointisi olisi mahdollisimman helppoa ja sujuvaa.

Facebook-Like-Button

1. Käytä tunti suunnitteluun

Varaa kalenteristasi tunti aikaa ja kirjaa perusasiat paperille. Listaa itsellesi ylös, minkälaisia päivityksiä voisit tehdä, jotka liittyvät jollain tapaa yritystoimintaasi, mutta jotka eivät ole pelkästään palveluidesi tai tuotteidesi esittelyä. Listasin muutamia asioita malliksi:

  • Aiheeseen sopivat sitaatit ja mietelauseet
  • Hauskat tai kiinnostavat yksityiskohdat työstäsi
  • Hauskat sattumukset ja harmittomat mokat työpaikalla
  • Linkki ajankohtaiseen alaasi liittyvään uutiseen
  • Kuvat, jotka liittyvät palveluihisi, tuotteisiisi, yritykseesi tai johonkin mitä on tapahtumassa
  • Asiakkaiden antamat palautteet
  • Kysymys pohdittavaksi aiheesta, joka liittyy yritykseesi jollain tavalla
  • Tarjoukset palveluistasi/tuotteistasi
  • Ajankohtaiset asiat ja uutiset liittyen yrityksesi toimintaan
  • Uudet palvelut/tuotteet
  • Toivotukset juhlapyhinä, kuten jouluna, juhannuksena, vappuna, itsenäisyyspäivänä jne.

2. Panosta viihdyttävään sisältöön

Viihdyttävät päivitykset ovat kaikkein suosituimpia eli niillä saat helpoiten tykkäyksiä ja jakoja. Mieti, miten voisit edellisessä listassa olleita asioita tuoda esille mahdollisimman viihdyttävällä tavalla. Viihdyttävä sisältö voi toisinaan olla myös jotakin, joka ei suoranaisesti liity yrityksesi toimintaan. On ehkä hyvä kuitenkin jollakin tapaa selittää, miksi jaat juuri sen kaltaista sisältöä. Voithan vaikkapa julkaista aina perjantain kunniaksi vitsin.

3. Tarjoa hyödyllistä sisältöä

Hyödyllinen sisältö on kiinnostavaa, siitä on hyötyä ihmisille ja sen avulla on mahdollista markkinoida omaa osaamista ja tarjontaa. Mieti, mitä hyödyllistä tietoa voit jakaa tykkääjillesi liittyen omaan toimintaasi ja miten voit tehdä sen lyhyesti ja ytimekkäästi. Kun yhdistät hyödyllisen hauskaan, saat varmasti kiinnostuneita seuraajia.

4. Joka kymmenes viesti voi olla mainontaa

On hyvä muistaa, että ihmiset haluavat ostaa omasta halustaan, ei tuputtamalla. Omissa päivityksissä kannattaa muistaa, ettei kaikki päivitykset voi olla mainontaa ja tarjouksia. Hyvänä nyrkkisääntönä voidaan pitää, että noin 10 prosenttia päivityksistä on myyntiviestejä.

5. Päivitä vähintään kerran viikossa

Säännöllisyys on tärkeää. Jos sivullasi tuorein päivitys on kolmen kuukauden takaa, et varmasti saa uusia tykkääjiä. Mitä useammin päivität, sitä vauhdikkaammin tykkääjien määrä kasvaa ja jos sisältösi on lisäksi mielenkiintoista, saat myös päivityksillesi helpommin tykkäyksiä, jakoja ja ehkä jopa kommentteja. Itse olen kokeillut päivittämistä erilaisilla sykleillä. Yrityssivulla olisi hyvä päivittää vähintään kerran viikossa. Itse päivitän tällä hetkellä kolmesti viikossa vähintään. Jos hyviä aiheita löytyy, niin useamminkin.

6.  Pyydä ihmisiä jakamaan päivityksiäsi

Satunnaisesti voit myös pyytää ihmisiä jakamaan päivityksiäsi. Toiset tekevät tämän automaattisesti, jos kokevat päivityksesi niin viihdyttäviksi tai hyödyllisiksi, että haluavat jakaa ne ystävilleen. Mutta välillä voit ystävällisesti kehottaa ihmisiä jakamaan sisältöä, jos he tykkäävät siitä, esimerkiksi seuraavalla kehotuksella, jonka lisäät asiasi loppuun: ”Jos olet samaa mieltä kanssani, jaa tämä päivitys.”

 

Jos Facebook tuntuu työläältä, jätä se väliin. On parempi olla menemättä sinne, kuin tehdä päivitys kerran kolmessa kuukaudessa. Markkinoinnissakin kannattaa keskittyä siihen mikä tuo euroja kassaan nyt tai myöhemmin. Ja satunnainen läsnäolo ja päivittely Facebookissa ei tee kumpaakaan.

Onko sinulla vinkki, joka helpottaa omaa Facebook-markkinointiasi? Olisin iloinen, jos jakaisit sen myös muille tämän artkkelin lukijoille. Voit käyttää kommenttikenttää alla tai lähettää sen minulle sähköpostitse posti (@) ullavilkman.com.

Tee Facebook-markkinointia fiksusti ja tehokkaasti

FB_Like_button_original

Suunnitteletko yrityssivun perustamista Facebookiin, etkä tiedä mistä aloittaa? Tai ehkä olet jo perustanut sivun, muttet oikein tiedä, miten saisit homman toimimaan. Facebook on oikeasti hyvä kanava hyvin monenlaiseen markkinointiin, mutta ennen sinne ryntäämistä on hyvä tehdä kunnon suunnitelma sekä olla muutama perusasia kunnossa.

Minä en ole Facebook-markkinoinnin spesialisti, mutta kerron tässä artikkelissa omia havaintojani ja kokemuksiani yrityssivun rakentamisesta ja pitämisestä vuodesta 2009 lähtien.

 

Suunnittele hyvin, niin tekeminen on helpompaa

Facebook-sivun perustaminen yritykselle on tosi helppoa. Sinulla pitää tosin olla oma profiili, jotta voit luoda sivuja, mutta kun oma profiilisi on olemassa, onnistuu sivun luominen Create Page –linkkiä klikaamalla. Mikäli et löydä tuota linkkiä (kuten minulle kävi, kun yritin tätä artikkelia varten etsiä mistä se helpoiten löytyisi), kirjoita hakulaatikkoon vain sanat create ja page, niin pääset alkuun. Tai klikkaa tästä.

Mutta jos luot yrityksellesi sivun, etkä ole yhtään miettinyt, mitä Facebook-sivulla aiot tehdä, niin kokeilusi hyytyy todennäköisesti hyvin pian. Kun tekeminen on satunnaista ja suunnittelematonta, ei tuloksiakaan ala syntyä kovin nopeasti, ja kaikki näkemäsi vaiva alkaa tuntua turhalta.

 

Vinkit Facebook-markkinoinnin aloittamiseen fiksusti

1. Mieti tavoite

Kuten kaikessa tekemisessä, niin Facebook-markkinoinnissakin on tärkeää miettiä, mitä sen avulla tavoittelee. Useinhan kaiken tekemisen perimmäinen tavoite on saada lisää myyntiä, mutta kokemukseni mukaan toimenpiteet Facebookissa eivät suoraan johda tilauksiin – ainakaan B2B-markkinoinnissa, tietääkseni ei kovin helpost B2C-markkinoinnissakaan. Mikäli käytössä on verkkokauppa, niin silloin myynnin kasvattaminen suoraan Facebookin kautta kuuleman mukaan toimii parhaiten.

Tavoite kannattaa miettiä siten, että se tukee muuta tekemistäsi. Mikäli tähtäät postituslistasi kasvattamiseen, jotta tavoitat nettisivuillasi vierailleet myös uudelleen, haluat ehkä ohjata heidät nettisivuillesi. Ehkä haluat synnyttää keskustelua ja löydä yhteisön asiakaskuntaasi yhdistävästä aiheesta. Tai kenties tavoittelet sivulla jotakin muuta. Tärkeää kuitenkin on, että tiedät itse, mitä se on.

 

2. Mieti käytännön tekeminen

Kun tiedät mitä tavoittelet, on päätettävä miten aiot sen saavuttaa. Facebookissa, kuten monessa muussakin sosiaalisessa mediassa, saa ihmiset aktiiviseksi helpoiten viihteellisellä sisällöllä. Pelkkien asiantuntijalausuntojen tai kampanjoiden tykittäminen ei jaksa kiinnostaa.

Mieti siis, mitä sellaista annettavaa sinulla on liittyen palveluusi, joka voisi kiinnostaa ihmisiä ja jota voit tehdä sekä vakavammalla, että kevyemmällä otteella.

Erilaisia päivityksiä, joita itse olen käyttänyt nettisivuilla ovat mm.

  • lainaukset ja mietelauseet
  • linkitykset ajankohtaisiin uutisiin tai artikkeleihin muualla netissä
  • kuvat, joihin on lisätty jokin teksti
  • linkitykset uusiin omiin blogikirjoituksiin
  • Juhlapyhien alla toivotukset
  • Omat ajankohtaiset uutiset esim. uusista tuotteista

Erittäin suosittuja yleensä ovat kivat kuvat, joihin on liitetty hyvä teksti. Myös tietyt uutiset saavat usein paljon tykkäyksiä. Sellaista mitä en ole itse kokeillut, mutta jotka saattaisivat toimia, ovat runot. Eli jos sinussa on runoilijan vikaa, voi tässä olla hauska tapa erottua.

 

3. Laadi aikataulu

Aloitusvaiheessa on hyvä pohtia, millä tiheydellä päivityksiä aikoo tehdä. Sitä miettiessä on hyvä muistaa, että mitä tiiviimmin päivityksiä tekee, sitä helpommin ihmiset lähtevät tykkäämään ja keskustelemaan.

Omien viestien näkymiseen vaikuttaa myös se, kuinka suosittuja postaukset ovat, sillä Facebook ilmoitti juuri tällä viikolla alkavansa suosia aiempaa enemmän suosittuja ihmisiä ja brändejä. Saadaksesi siis paljon palstatilaa, on sinun pyrittävä tekemään houkuttelevia päivityksiä. Tämän pystyy toki kiertämään Facebookin tarjoamalla maksullisella mainonnalla.

Toisaalta pitää miettiä myös itse, mihin on valmis sitoutumaan. Sillä jos useimmiten käy niin, että suunnitellut päivitykset jäävät tekemättä, ei tekeminen enää motivoi. Itse olen yritysprofiilissa tehnyt suunnitelman päivityksistä 3 kertaa viikossa. Välillä tulee enemmänkin, mutta tuo määrä on tämän hetken minimitavoite.

 

4. Pysy suunnitelmassa ja ole sinnikäs

Kun olet miettinyt mitä ja miten sekä päättänyt aikataulusta, on aika aloittaa. Monet hyvät päätökset, joita teemme niin työ- kuin yksityiselämässä, valitettavasti lopahtavat pian aloittamisen jälkeen. Miten voisit varmistaa, että hommat tulee hoidettua suunnitelman mukaan?

Jokaiselle sopii eri konstit, mutta tässä muutamia vinkkejä suunnitelmassa pysymiseen ja pitkäjänteiseen tekemiseen.

  • Ajasta itsellesi muistutukset tiettyihin päiviin
  • Laadi aikataulu ja laita se esiin näkyvälle paikalle
  • Kirjaa etukäteen lista vaihtoehtoisia päivityksiä ajan kanssa, josta voit kiireessäkin poimia hyviä päivityksiä
  • Kun luet uutisia ja vastaan tulee hyviä tiedonjyviä, tallenna ne itsellesi muistiin ja hyödynnä päivityksissä myöhemmin
  • Vaikka välillä tuntuu, ettei tulosta synny, jatka sinnikkäästi edelleen
  • Seuraa muita yrityssivuja, katso mitä he tekevät ja jalosta hyvät ideat omaan toimintaasi sopivaksi

 

Onko sinulla itselläsi käytössä joku hyvä keino tai vinkki, joka helpottaa tekemistä Facebookissa? Tai onko sinulla Facebook-markkinoinnin aloittamiseen liittyvä ongelma, johon et löytänyt tässä vastausta? Kerro siitä minulle alla olevassa kommenttikentässä tai sähköpostiste posti (@) ullavilkman.com.

 

—————————————————————————————————————-
Koitko tämän artikkelin hyödylliseksi?
Kerrothan siitä muillekin sivulla ja alla olevien some-nappien avulla. —————————————————————————————————————-
Haluatko uudet artikkelit jatkossa suoraan sähköpostiisi?
Tilaa tästä.