Aihearkisto: Yrittäjyys

Päihitä kilpailijasi

Oletko joskus nettisivuilla tai sosiaalisessa mediassa surffaillessasi tuntenut olevasi niin paljon huonompi kuin kilpailijasi? Minut valtaa joskus epätoivo siitä, miten voin pärjätä omalla osaamisellani, kun maailma on täynnä toinen toistaan parempia osaajia, jotka tuovat paljon taitavammin omaa asiantuntijuuttaan esille.

Tuollaisina hetkinä suljen tietokoneen vähäksi aikaa ja keskityn muihin asioihin. Mutta silti pieni epävarmuus jo nakertaa mielessä ja mietin, miten voin pärjätä kovassa kilpailussa muita vastaan. Tässä blogikirjoituksessa haluan antaa sinulle ajatuksia kilpailun päihittämiseen. Ehkä joku seuraavista keinoista osoittautuu sinulle oivaksi ohjenuoraksi, jonka avulla päihität kilpailun.

1. Tee enemmän töitä

Voit päättää tehdä vielä kovemmin töitä. Soita yksi puhelu, kirjoita yksi blogikirjoitus tai ota yksi asiakas enemmän vastaan. Mitä ikinä teetkin, tee vähän enemmän kuin tähän asti. Kova työ palkitaan ennen pitkää.

HardWork

2. Tee fiksummin

Mieti, mikä on tärkeintä ja keskity siihen. Älä yritäkään tehdä kaikkea mahdollista, vaan käytä hieman aikaa siihen, että tiedät mikä on oleellista ja tee se mahdollisimman hyvin. Priorisointi on oleellinen taito menestymisessä.

Vinkkejä fiksumpaan työntekoon löydät vaikkapa täältä.

3. Jaa enemmän

Jaa asiantuntemustasi, osaamistasi ja tietoa omasta alastasi. Hyödynnä sosiaaliset kanavat ja jaa tietoa itsestäsi, yrityksestäsi, palveluistasi ja tärkeiksi kokemistasi asioista. Voit jakaa myös kuvia ja tietoa yrityksesi arjesta. Näkymällä ja kuulumalla saat lisää asiakkaita nettisivuillesi.

Sosiaalisen median guru Kim Garst jakaa runsaasti ilmaisia vinkkejä blogissaan ja sosiaalisessa mediassa.

kimgarst

4. Anna enemmän

Anna asiakkaille vähän enemmän kuin kilpailijasi. Mieti, mitä se voisi olla tai miten teet sen. Mutta antamalla hieman enemmän voit saada asiakkaista uskollisia sinulle. Pieni lahja tai palvelus silloin tällöin saavat asiakkaasi hyvälle mielelle.

Kampaajallani on ollut tapana aina ennen joulua muistaa minua pienellä lahjalla. Lahja on ollut esimerkiksi hiusharja, joka ei todennäköisesti ole maksanut heille juuri mitään, mutta koska en ole missään muualla kampaajalla tai kauneushoitolassa käydessäni saanut lahjaa, on tämä jäänyt mieleeni. Enkä ole kampaamoa vaihtanut, vaikka oma kampaajani onkin tällä hetkellä äitiyslomalla.

hairbrush-s

5. Välitä enemmän

Osoita asiakkaillesi, että välität heistä. Yritä asettua heidän tilanteeseensa ja miettiä, missä asiassa he eniten juuri nyt tarvitsevat sinua. Aito kiinnostus asiakkaan tilanteeseen ja ongelmiin tuo meille monta mahdollisuutta tehdä itsemme tarpeelliseksi.

aktiivinen kuuntelu

6. Auta enemmän

Tarjoa apuasi jo ennen kuin asiakkaasi sitä osaa pyytää. Tai auta häntä pidemmälle kuin hän osaa odottaa. Jos et tiedä, missä asiakkaasi erityisesti kaipaa apuasi, niin kysy. Kysyä voit suoraan tai vaikkapa kyselylomakkeen avulla.

Sen sijaan, että yleensä pähkäilen itse mitä luulen asiakkaideni tarvitsevan, tein kesällä kyselyn, jossa kysyin heiltä, missä he kaipaavat eniten apua. Sain paljon hyviä vastauksia, joiden pohjalta pystyin paljon paremmin suunnittelemaan juuri heidän tarpeisiinsa sopivia tuotteita.

survey-s

7. Lupaa enemmän

Tee rohkea lupaus asiakkaallesi markkinoinnissasi. Lupaus, josta ei kannata kieltäytyä. Yleensä mitä rohkeampi lupaus, sen parempi. Usein me suomalaiset olemme kovin varovaisia lupauksissamme. Voisimme reilusti rinta rottingilla luvata rohkeasti enemmän ja silti pysyä helposti lupauksessamme. Se antaa myös sinulle hyvän syyn tehdä entistä paremmin työtäsi.

Tein vuosia sitten yhtistyötä taikurin kanssa, joka jo tuolloin lupasi asiakkailleen täyden tyytyväisyystakuun: mikäli asiakas ei ole tyytyväinen taikurin esitykseen, ei asiakkaan tarvitse maksaa mitään. Ja vaikka hän on tänä päivänä Suomen kysytyimpiä taikureita, tyytyväisyystakuu on yhä voimassa.

kimwist

8. Ole luovempi

Tee markkinointia kekseliäämmin, räväkämmin tai hauskemmin. Erottumalla joukosta houkuttelet asiakkaita taatusti luoksesi. Harmillisen usein millä tahansa toimialalla toimivat yritykset eivät juurikaan erotu toisistaan. Luovalla lähestymistavalla jäät mieleen ja herätät asiakkaasi mielenkiinnon.

Hyvä esimerkki luovasti erottuvasta tilitoimistosta on Vihainen Talouspäällikkö, joka erottuu jo nimellään.

vihainen

Mentorin avulla yritystoiminta haltuun

Mentorin tarinat - Matka menestyvään liiketoimintaanOletko jo yritystoiminnan aloittanut tai yrittäjyyttä suunnitteleva? Luin Perttu Ahvenaisen tänä vuonna ilmestyneen Mentorin tarinat – Matka menestyvään liiketoimintaan -e-kirjan juuri ja voin suositella sitä kaikille, jotka haluavat menestyä yrittäjänä. Kirjan tavoite on auttaa yrittäjää luomaan vahva perusta yritystoiminnassa onnistumiseen ja menestymiseen.

”Rakenna itsellesi polku kohti menestyvää liiketoimintaa.”

Olisipa minulla ollut aikoinaan mahdollisuus lukea tämä kirja aloitellessani yrittäjänä. Toisaalta olen kiitollinen, että sain lukea tämän nyt, suunnitellessani uutta yritystoimintaa.

Kirja tarjoilee napakasti erittäin tärkeää tietoa liiketoiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen.  Kirja käsittelee yrittäjän ja yrityksen kannalta tärkeitä teemoja: minkälainen on menestyvä yrittäjä ja minkälainen on menestyvä yritys. Kirja tarkastelee myös menestyvän liiketoiminnan peruselementtejä sekä opastaa liiketoimintasuunnitelman käyttöä yrityksen kehittämisen välineenä.

Kirja on rakennettu tarinan muotoon. Toisin sanoen se on helposti luettava ja omaksuttava. Tarinassa esiintyy Onni, joka lähtee porras portaalta kulkemaan yrittäjän portaita kohti menestyvää yrittäjyyttä. Onnin tukena ja kannustajana toimii kokenut mentori, joka ohjeistaa ja opettaa Onnia jokaisella portaalla yritystarinoiden ja tosielämän esimerkkien muodossa. Matti Mentorin esimerkit ja tarinat tulevat kirjailijan isältä, joka on auttanut uransa aikana 2500 yrittäjää. Kirjassa näkyy ja kuuluu vankka kokemus.

Kirja käsittelee useita tärkeitä teemoja yritystoiminnan kannalta, joista osa on mielestäni harvoin esillä yrittäjyydetä puhuttaessa. Poimin muutamia itse tärkeiksi kokemiani asioita esille kirjasta.

 

Menestyvä yrittäjä

“Menestyvä yrittäjä asettuu aina asiakkaansa tilanteeseen ja pyrkii ratkomaan asiakkaansa ongelmia. Menestyvä yrittäjä huolehtii, välittää ja auttaa asiakastaan.”

“Mieti aina teetkö työtä ja tulosta. Yrittäjältä vaaditaan tehokkuutta joka saavutetaan suunnitelmallisena ajankäyttönä ja asioiden priorisointina. Tämä puolestaan vaatii vahvaa itsensä johtamista. Menestyjä osaa johtaa itseään sekä alaisiaan.”

”Yrittäjän tärkeimpiä ominaisuuksia on suunnitelmallisuus. Suunnittelu, johon sisältyy tulosten monipuolinen seuranta ja arviointi, auttaa näkemään liiketoiminnan onnistumiseen vaikuttavat vahvuudet ja heikkoudet. Hyvä suunnittelu luo pohjan onnistuvalle toteutukselle. Ja hyvä suunnittelu parantaa epävarmuuden sietokykyä.”

 

Menestyvä yritys

“Liiketoiminta on kokonaisuus. Menestyvä yrittäjä oivaltaa, että yritystoiminnassa on kaksi toisistaan eroavaa toimintokokonaisuutta, perusliiketoiminta sekä kehittämistyö.”  

 

Menestyvä liiketoiminta

Menestyvä liiketoiminta syntyy menestyvästä yrittäjästä ja menestyvästä yrityksestä

 

Yrittäjänä kehittyminen ja yrityksen kehittäminen ovat molemmat asioita, joissa uskon mentorista olevan valtavasti  hyötyä. Jos sinulla ei juuri nyt ole mentoria käytettävissäsi, niin ota tämä kirja mentoriksesi. Noudattamalla sen neuvoja, voit päästä ison harppauksen eteenpäin.

Mikäli haluat e-kirjan oppaaksesi yritystoimintasi kehittämiseen, saat sen blogini lukijana edulliseen 15 euron hintaan (norm. 22 eur). Kirjan voit ostaa täältä.

Miksi monta on parempi kuin yksi?

Miksi monta on parempi kuin yksi?

Monta yhdessä saa aikaan enemmän kuin kukaan yksin

Suomen Kuvalehdessä oli viikonloppuna hyvä juttu otsikolla ”Suomi on 169 000 yksinyrittäjän maa – moni elää köyhyysrajalla”. Itsekin yhdeksän vuotta yrittäjänä toimineena on yrittäjyyden ylämäet ja alamäet melko tuttuja. Pitkässä artikkelissa oli paljon hyviä pointteja ja epäkohtien esille tuontia, mutta yksi erityisesti innosti minut kirjoittaman artikkelin omista kokemuksistani siitä, miten yksintekemiselle voi hakea vaihtoehtoja ja mitä hyötyä siitä on.

Tilastot osoittavat, että alhainen ansiotaso on yrittäjien keskuudessa yleistä. Esimerkiksi Suomen Yrittäjien mukaan vuonna 2011 peräti lähes kaksi kolmasosaa yrittäjistä ansaitsi vähemmän kuin keskivertopalkansaaja, jonka tulot olivat Yrittäjien tulot ja verot -raportin mukaan noin 33 000 euroa vuodessa.

Olen tavannut yrittäjäurani aikana paljon eri alojen yksinyrittäjiä ja tiedän, että moni kyllästyy alhaiseen tulotasoon nopeasti. Tutkimusten mukaan monet yrittäjät voivat kuitenkin sietää alhaista palkkatasoa pitkäänkin, jos työ on mielekästä ja mieluista. Itsekin olen yrittäjävuosieni aikana joutunut välillä sinnittelemään todella alhaisella palkalla. Sinnittelyä kuitenkin jaksaa, kun tietää ja uskoo sen olevan tilapäistä.

”Monen yksinyrittäjän tulotaso jää alle alimpien tes-palkkatasojen. Se johtuu siitä, että yksin toimivalla ei ole riittävän vahvaa hinnoitteluvoimaa”, sanoo johtaja Rauno Vanhanen Suomen Yrittäjistä.”

Tosiasia on, että yksinyrittäjä monessa tilanteessa on paljon heikommassa neuvotteluasemassa kuin yhtään isompi yritys. Yksintekevä voi asiakkaalle olla riski, joten siksi freelancer tai yksinyrittäjä päätyy helposti tekemään vain pienempiä projekteja, koska isot projektit ja toimeksiannot halutaan antaa uskottavamman tuntuisille isommille yrityksille. Asiakkaiden pelot ovat usein ihan realistisia, kuten:

  • Entä, jos palveluntarjoajamme sairastuu eikä voikaan toteuttaa lupaamaansa palvelua loppuun?
  • Entä jos hänen asiantuntemuksensa ei yksin riitä?
  • Entä jos projekti on hänelle liian iso, hän ei jaksa tai ehdi tehdä sitä yksin?

Hinnoitteluvoimaan vaikuttanee myös se seikka, että yksinyrittäjän kuluiksi lasketaan ehkä juuri ja juuri eläkekulut tuntipalkan päälle, vaikka todellisuudessa kuluja on paljon muitakin. Säännöllistä kuukausipalkkaa nauttivat asiakkaat eivät kuitenkaan aina ehkä oivalla, että yrittäjän tuntihinta ei ole sama asia kuin tuntipalkka, vaan siitä maksetaan erilaisia kuluja verottajalle, kirjanpitäjälle, vakuutusyhtiölle, nettiyhteyden tarjoajalle ja niin edelleen.

Yksi malli yhteistyölle

Aiemmin tehdessäni yrittäjänä tapahtumamarkkinointia, lyöttäydyimme muutaman saman alan yrittäjän kanssa yhteen. Kolmen koplassamme oli kaksi tapahtumatuottajaa ja yksi viestinnän ammattilainen. Jokaisella meistä oli oma yritys tai toiminimi. Olimme siis käytännössä myös toistemme kilpailijoita. Katsoimme kuitenkin, että yhteistyössämme voisi olla ideaa ja se voisi antaa meille enemmän, kuin toistemme kyräily.

Yhteishankkeellamme oli yhteinen tavoite: enemmän ja isompia asiakkaita. Emme halunneet lähteä perustamaan yhteistä yritystä, vaan päätimme jatkaa kukin omalla yrityksellämme, mutta toimia yhdessä. Kulloisessakin projektissa vastuuyrityksenä toimi aina sen yritys, jonka hankkima asiakas oli. Loimme yhteishankkeellemme nimen, logon ja nettisivut sekä painatimme käyntikortit. Menimme yhdessä messuille ja kävimme asiakastapaamisissa. Julkaisimme jopa lehdistötiedotteita. Yhteisellä nettisivulla kerroimme avoimeisti olevamme yrittäjiä ja sivuilla oli myös linkki jokaisen omille nettisivuille. Aikamme markkinointia ja myyntiä tehtyämme pääsimmekin tekemään isompia projekteja yhdessä. Isommat projektit tiesivät enemmän rahaa. Isot projektit referensseissä tiesi lisää isoja projekteja. Millä tahansa laskutavalla tämä oli hyvä juttu.

Yhteistyön hyödyt

Tämä yhteistyömme oli konkreettinen osoitus siitä, että monta on parempi kuin yksi. Hyötyjä yhteistyöstä sen lisäksi, että olimme asiakkaille uskottavampia oli myös muun muassa se, että

  • meillä jokaisella oli hieman erilaista osaamista, josta pystyimme ammentaman enemmän
  • kolmen ideat ja ajatukset tuottavat parempia lopputuloksia kuin yhden
  • saimme tukea toisistamme hankalina ajanjaksoina
  • saatoimme yhdessä iloita onnistumisista
  • projekteissa meillä oli useampi käsipari tekemässä töitä
  • projekteissa pystyimme jakamaan tehtäviä osaamisen ja mielenkiinnon mukaan
  • asiakastapaamisissa oli hyötyä siitä, että oli monta
  • kolmen verkostot ovat laajemmat kuin yksi
  • opimme jatkuvasti toisiltamme uutta vaikka olimme toimineet kauan samalla alalla

Paljon puhutaan ja kirjoitetaan verkostoitumisesta. Monella talousalueella järjestetään jopa erilaisia hankkeita tiettyjen alojen, kuten vaikkapa matkailualan yrittäjien, verkostoitumisen ja yhteistyön edistämiseksi. Pelkkä verkostoituminen ei kuitenkaan ole sama asia. Jotta yhteistyöstä on hyötyä, on löydyttävä yhteinen tavoite ja kaikilta halu toimia yhdessä asiakkaiden hankkimiseksi. Tulokset eivät välttämättä synny hetkessä. Tärkeää on muistaa sopia etukäteen reilusti ja kunnolla siitä, miten rahaliikenne hoidetaan ja millä perusteella tehdystä työstä maksetaan. On hyvä myös sopia siitä, miten asiakkuudet jakaantuvat ja kuka ne ”omistaa”.

Yhteistyömme jatkui useamman vuoden ja lopulta todettiin yhteisen rahaliikenteen hoitamiseksi olevan järkevämpää, jos perustettaisiin yhteinen yhtiö. Vetäydyin kuitenkin lopulta tästä hankkeesta, sillä muut asiat vetivät minua enemmän puoleensa ja halusin siirtyä tapahtumarkkinoinnnin tekemisestä muihin juttuihin.

Jos siis teet yksin töitä ja tuntuu, että voisit saada enemmän tekemällä yhteistyötä jonkun kanssa, niin lähde verkostoitumisen kautta hakemaan itsellesi sopivia kumppaneita. Onnea matkaan!

 

Inhoatko myymistä? Opettele uusi asenne

Kaisa Hernberg - Asiantuntija epämukavuusalueellaMoni asiantuntija harkitsee siirtymistä yrittäjäksi. Silloin saa itse päättää omista aikatauluistaan ja projekteistaan, ja tehdä sellaista työtä, jota haluaa. Harva tulee kuitenkaan ajatelleeksi, että yrittäjän toimenkuvaan kuuluu myös myyminen. Moni asiantuntija vierastaa myymistä, jos on uskominen juuri ilmestynyttä Kaisa Hernbergin Asiantuntija epämukavuusalueella -kirjaa.

”Yrittäjänä ei voi välttää myymistä. Myyminen on yksi yrittäjän tärkeimmistä tehtävistä. Se tulee monelle asiantuntijalle yllätyksenä.”

Ja minä uskon Hernbergiä. Olen itse opetellut myymään oman yrityksen myötä, mutta itse olen suhtautunut myymiseen aina myönteisesti. Olen myös nähnyt ympärilläni paljon loistavia asiantuntijoita, jotka rakastavat tehdä asiakkaan kanssa työtä, mutta eivät halua myydä itseään ja osaamistaan. Myyntityö kun tuntuu niin halvalta. Itsensä tyrkyttämiseltä.

Hernbergin kirjan kannessa lukee lisäksi ”Kirja sinulle, joka inhoat myymistä”. Sitä tämä kirja juuri tarjoilee – lääkettä asennevammaan. Myyminen mielletään turhan usein asioiden tyrkyttämiseksi ja puhelinmyynniksi. Iso osa myyntityöstä ei kuitenkaan ole sitä. Se on asiakkaan palvelemista ja auttamista, yhteisten intressien kartoittamista (onko sinulla sellainen tarve, jossa minä voin auttaa), keskustelua ja kuuntelemista, verkostojen rakentamista eli kanssakäymistä toisten ihmisten kanssa.

”Myymistä inhotaan, koska ihmiset inhoavat huonoja myyjiä.”

Hernbergin tekemistä selvityksistä käy ilmi, että myyminen rinnastetaan usein puhelinmyyntiin ja se koetaan epämiellyttäväksi, kun ollaan asiakkaina – tai pelottavaksi, kun ollaan itse myymässä. Myymiseen liittyy voimakkaita stereotypioita, joista voi olla vaikeaa päästää irti.

”Myyminen ei ole tyrkyttämistä, vaan ongelmien ratkaisemista ja yhteisen edun etsimistä.”

Itse olen todennut, että paras tapa suhtautua myymiseen on ajatella itsensä asiakkaan auttajaksi. Autan asiakasta onnistumaan jossakin asiassa. Ja jos en voi auttaa, ei asiakas tarvitse minua. Joten minä voin siirtyä palvelemaan seuraavaa asiakasta. Tämä on helpottanut valtavasti ainakin omaa suhtautumistani myymiseen. Samaa ajatusta tarjoilee Hernberg ja avaa kirjassaan seitsemän eri asiaa, jotka auttavat asiantuntijaa myymään fiksusti. Uskon näiden avulla monen asiantuntijan löytävän uuden olemuksen omaan sisäiseen myyjäänsä.

Rakentaisitko itsellesi asiantuntijabrändin?

Hernberg määrittelee asiantuntijabrändiksi sen, että ’olet muiden mielestä omalla alallasi erityisen hyvä ja mielenkiintoinen’. Mutta eikö sitten pelkkä asiantuntijuus riitä, pitääkö tässä vielä brändiksikin ryhtyä?

Kirja nostaa esille mielenkiintoisen tutkimustuloksen siitä, miten yrityspäättäjät ostavat. Nykypäivänä ostopäätöksen tekevät henkilöt haluavat viedä ostoprosessin itsenäisesti hyvin pitkälle, ennen kuin ovat valmiita keskustelemaan yhdenkään myyjän kanssa. Myyjä kokee tämän itsenäisen selvitysprosessin hyvin tärkeäksi, joten sitä ei kannata lähteä kyseenalaistamaan. Siksi on todella tärkeää, että ostajalla on käytettävissään runsaasti tietoa arvioidakseen sinun osaamistasi ja saadakseen vankan kokemuksen asiantuntijuudestasi ja pätevyydestäsi. Asiantuntijabrändisi voi olla tässä hyvänä apuna.

Asiantuntijuuden rakentamiseen kirja tarjoaa oivallisia vinkkejä. Olitpa sitten yrittäjä tai toisen palveluksessa, henkilöbrändin rakentamisesta jossakin mittakaavassa voi olla kannattavaa.

Toimitko epämukavuusalueella myydessäsi?

Suosittelen lukemaan tämän kirjan, sillä voit saada siitä uusia ajatuksia oman asenteesi muuttamiseen. Oikea asenne myyntityössä auttaa ja on voimavara. Vie valtavasti energiaa, jos joudut jatkuvasti kamppailemaan häpeän, pelon tai muiden ikävien tuntemusten kanssa ajatellessasi myyntityötä, jota pitäisi tehdä. Kun opit suhtautumaan myymiseen uudella tavalla, ovat ovet moniin uusin mahdollisuuksiin auki.

Kirjan takakansi lupaa tuulettaa luutuneita käsityksiä myymisestä ja opastaa asiantuntijoita kohtaamaan työelämän eri tilanteita positiivisella myyntiasenteella sekä sen, että kirjan oppeja soveltamalla voi työelämän erilaiset neuvottelutilanteet tuntua vähemmän hankalilta kuin ennen. Ja nämä lupaukset kirja hyvinkin lunastaa.

Vaikka itse en inhoakaan myymistä, halusin lukea tämän kirjan, sillä pieni myyntikammo se iskee välillä vielä minuunkin. Lisäksi tiedän niin monen yrittäjän kärsivän siitä: myyminen on monelle iso peikko. Kirja on mielestäni erittäin virkistävää luettavaa ja lähestyy järkevästi tarinoiden, esimerkkien ja havainnollisten kaavioiden avulla myymistä, asiantuntijuutta ja työelämän neuvottelutilanteita.

Suosittelen kaikille, jotka haluavat päästä asennevammastaan eroon!

Tartutko vaikeisiin asioihin saavuttaaksesi onnistumisia?

Pystytkö vaikeisiin asioihin? Business Insiderissa listattiin asioita, jotka tuntuvat vaikeilta ja joita silti täytyy tehdä menestyäkseen. Sen innoittamana kirjoitin listaa asioista, jotka mielestäni pitävät paikkansa. Tämä on siis hieman jalostettu lista alkuperäisestä. Onko sinusta tavoittelemaan unelmiasi ja menestystä?

  1. On soitettava puhelu, joka pelottaa.
  2. On herättävä aamulla aikaisemmin, kuin haluaisi.
  3. On annettava enemmän, kuin saa heti takaisin.
  4. On välitettävä muista enemmän kuin he välittävät sinusta.
  5. On jatkettava eteenpäin, vaikka tuntuu, että on pahasti häviöllä.
  6. On kyettävä kokemaan epävarmuutta ja turvattomuutta, vaikka varman päälle pelaaminen tuntuisi fiksummalta.
  7. On mentävä eteenpäin, vaikka kukaan ei vielä seuraisikaan.
  8. Täytyy etsiä omia ratkaisuja, vaikka muut käskevät hyväksymään tosiasiat.
  9. Täytyy tehdä virheitä ja tuntea olevansa epäonnistuja.
  10. Täytyy yrittää ja epäonnistua, ja yrittää uudelleen.
  11. Täytyy olla ystävällinen ihmisille, jotka ovat olleet ilkeitä sinulle.
  12. On oltava valmis kohtuuttomiin aikatauluihin ja samalla saatava aikaan huippuluokan tuloksia.
  13. On kyettävä ottamaan vastuuta teoistaan myös silloin, kun asiat menevät pieleen.
  14. On mentävä eteenpäin päästääkseen päämääräänsä siitä huolimatta, mitä vastaan tulee.

Vastaan tulee vaikeita asioita. Asioita, joita kukaan muu ei tee.  Asioita, jotka pelottavat. Tarvitaan sitkeyttä. Tarvitaan uskoa omiin unelmiin ja päämääriin.

Vaikeat asiat ovat niitä, joita on helpointa vältellä. Ja joiden tekemättä jättäminen on helppo antaa itselleen anteeksi, koska ne tuntuvat niin vaikeilta. Teeskennellä, että pärjää, vaikka ne jättäisi tekemättä.

Kuka tahansa voi menestyä, kun on valmis tekemään myös vaikealta tuntuvia asioita. Miten autat itseäsi selviytymään myös vaikeiden asioiden tekemisestä?

Alkuperäisen artikkelin voi lukea täältä.

10 asiaa, jotka aloittelevan yrittäjän on syytä tietää

Twitterissä virisi eilen keskustelua siitä, miten haastavaa yrittäminen Suomessa on. Erityisesti pienille yrityksille. Moni haaveilee yrittämisestä ja se on todella hieno juttu. Itse vuodesta 2005 yrittäjänä olleena en vaihtaisi päivääkään pois. Olen oppinut valtavasti asioita ja saanut näkökulmia, joita en olisi ikinä saanut palkkatöissä ollessani. Yrittäjyys on todellinen elämän korkeakoulu.

Aikoinaan hyppäsin itse täysipäiväiseksi yrittäjäksi aika heppoisin perustein. Suunnitelmat olivat aika ylimalkaisia, en laatinut suuria strategioita, enkä juuri valmistellut asioita etukäteen. Käärin vain hihat ja ryhdyin hommiin. Nyt tekisin monta juttua toisin. Yrittäjyyden alkutaival on varmasti helpompi, kun suunnittelee huolella ja osaa varautua erilaisiin eteen tuleviin tilanteisiin. Siksi listasin 10 asiaa, joista on hyvä olla tietoinen, kun suunnittelet yrittäjyyttä. Kaikkiin näihin en onneksi ole kompastunut itse, mutta oman kantapäänkin kautta asioita on opittu.

 

1. Suunnittele toimeentulosi

Suomessa on mahdollisuus starttirahaan, joka on nimenomaan yrittäjän henkilökohtaisiin menoihin tarkoitettu tuki, ei yrityksen tuki. Se on kuitenkin aika pieni raha, eikä sitä makseta kovin pitkään. Mieti etukäteen millä elät, jos ei yritystoimintasi lähdekään jyrkkään kasvuun heti alusta. Onko sinulla säästöjä sukanvarressa, elätkö puolisosi tuella tarvittaessa vai aloitatko yritystoiminnan päivätyön ohella?

 

2. Mieti mitä lähdet tekemään ja kenelle

Usein pienyrittäjällä yritystoiminta perustuu omaan osaamiseen ja ammattitaitoon. Tärkeää on kuitenkin miettiä sen ”mitä tarjottavaa minulla on” lisäksi, että keitä ovat asiakkaat eli kenelle lähdet palveluita tai tuotteita tarjoamaan. Laita fokus ensin kuntoon.

 

3. Miten aiot hankkia ensimmäiset asiakkaasi?

Tee suunnitelma liikkeelle lähdöstä ja markkinoinnista. Pyri miettimään aikataulut realistisiksi. Kirjoita valmiiksi jo listaa potentiaalisista asiakkaista, jos mahdollista. Keitä voit kontaktoida levittääksesi sanaa? Mitä valmiimpi suunnitelmasi on, sitä vauhdikkaampi liikkeellelähtö. Muista hyödyntää kaikki kontaktisi ja verkostosi.

 

4. Laske kulut huolella

Unohda tulojen budjetointi – niiden ennakointi alussa on yleensä kovin vaikeaa, mutta selvitä ja laske, kuinka suuret todelliset menosi ovat. Monet kustannukset nimittäin pyörivät siitä huolimatta, että kuukauden myyntisi on välillä 0 euroa. Järkeile samalla, miten hoidat kulusi, vaikka tulot eivät yltäisikään odotettuun tasoon.

 

5. Kuinka kauan ole valmis yrittämään

Joidenkin tilastojen mukaan valtaosa yrityksistä lopetetaan jo kolmen vuoden sisällä niiden perustamisesta. Kun olet laskenut kulut ja miettinyt millä elät, on hyvä etukäteen myös pohtia, kuinka kauan olet valmis yrittämään, sillä harvalla yrityksellä kasvu on nousujohteista. Tulee aaltoliikettä – välillä mennään kovaa, välillä ollaan aallon pohjassa. Jos sietokykysi ei riitä tällaiseen vuoristorataan ja epävarmuuteen, et ehkä sovellut yrittäjäksi. Ainakaan täysipäiväiseksi sellaiseksi. Harkitse silloin muunlaisia vaihtoehtoja.

 

Ole selvillä verotuksesta

Monet yrittäjät kiroavat kotimaamme verotuskäytäntöjä. Ja kieltämättä – ne ovat kovia pienelle yrittäjälle. Minun onneni on ehkä ollut se, että olen oppinut jo aiemmissa työpaikoissani ajattelemaan rahoja arvonlisäverottomilla hinnoilla – alvit ovat olleet vain ns. läpilaskutettavaa, joka ei tule, eikä jää yrityksen kassaan. Monelle tulee kuitenkin yllätyksenä se, kuinka iso osa tuloista maksetaan veroina yhteiskunnalle.

 

7. Kukaan ei ole käskyttämässä sinua

Kaikilla tulisi olla taitoja johtaa itseään, mutta ennen kaikkea yrittäjällä. Kukaan muu ei ole sanomassa mitä tehdään, miten ja milloin. Yrittäjän on itse pidettävä asiat järjestyksessä, osattava priorisoida tekemisensä ja huolehdittava siitä, että asiat tulevat hoidettua ajallaan. Huolehdi, että osaat johtaa itseäsi.

 

8. Uskallatko myydä ja tuoda itseäsi esille?

Myyminen on monelle yrittäjälle kirosana. Silti sinun pitäisi osata kertoa osaamisestasi ja tuoda itseäsi esille erilaisissa yhteyksissä. Osittain kyse on asennemuutoksesta: on opittava ajattelemaan, että meidän velvollisuutemme on tehdä tiettäväksi ympäristöllemme, miten loistava mahdollisuus heillä on tässä käytettävissään. Osittain kyse on myös tottumuksesta. Ainakin minä olen opetellut tuomaan luontevasti esille osana keskustelua erilaisissa sivulauseen pätkissä sen mitä teen. Se ei ole ollut helppoa, mutta olen matkinut toisten tapaa tehdä sitä ja kehityn koko ajan paremmaksi.

 

9. Harva menestyy yksin

Harvoin kukaa onnistuu isosti missään täysin yksin. Aina taustalta tai tukijoukoista löytyy osaavia yksilöitä, jotka ovat olleet tukemassa. Olen koko yrittäjäurani ajan hakeutunut aktiivisesti erilaisiin yhteistyösuhteisiin, sillä minä uskon yhdessä tekemisen voimaan. Vasta viime aikoina olen kuitenkin tajunnut sen, että yrittäjänä minun olisi kannattanut alusta asti käyttää sparraajia, valmentajia ja tukihenkilöitä avustamaan minua matkallani eteenpäin. Onneksi se ei ole vielä myöhäistä ja olen löytänyt aivan upeita sparraajia. Parhaimmillaan saamme molemmat toinen toiseltamme vinkkejä liiketoimintaan sekä energiaa tekemiseen.

 

10. Suhtaudutko intohimoisesti siihen mitä teet?

Intohimo voi tuntua voimakkaalta sanalta, mutta joku kipinä sinua todennäköisesti ajaa eteenpäin. Tai jos koetat lähteä yrittäjäksi toimialalla, joka ei herätä sinussa mitään tunteita, et todennäköisesti tule menestymään. Kuten jo aiemmin totesin, on yrittäjän tie joskus kivikkoista. Joinain päivinä pitää uudelleen etsiä innostusta ja motivaatiota sen tekemiseen, josta alussa oli ihan intopiukeana. Se, että jonkinlainen sisäinen palo on olemassa, auttaa kummasti.

 

En halua pelottaa ketään pois yrittäjyyden polulta, koska itse koen saaneeni yrittäjävuosistani niin paljon. Ja parhaimmillaan yrittäjyys on aivan mahtavaa. Mutta haluan nostaa esille niitä asioita, joihin kuulen yrittäjien usein kompastuvan tai pettyvän.

Kerro mitä ajatuksia kirjoitus sinussa herätti tai kerro omista kokemuksistasi yrittäjänä!

 

—————————————————————————————————————-
Haluatko uudet artikkelit jatkossa suoraan sähköpostiisi? Tilaa tästä