Tee somemarkkinointia tehokkaammin

Olen tehnyt viime viikkoina eräälle ystävälleni somemarkkinointia Facebookiin ja Twitteriin. Tavoitteena Facebookin osalta on tehdä kaksi päivitystä vuorokaudessa ja koska kohderyhmä on hyvin eri aikoihin online, on hyvä myös päivittää eri vuorokaudenaikoina. Oikeastaan ainostaan aamupäivällä Suomen aikaa ko. yrityssivun käyttäjiä on vähiten online.

Otin käyttööni Bufferin päivitysten automatisointiin ja seurantaan ja tässä kirjoituksessa kerron hieman omia kokemuksiani tästä työkalusta.

Hallitse sosiaalista mediaa paremmin

Buffer on sosiaalisen median hallintaan tarkoitettu työkalu. Olen käyttänyt Bufferia aiemminkin, koska se mahdollistaa saman päivityksen jakamisen eri kanaviin yhdellä kertaa. Lisäksi aikaisemmin sen suuri etu oli myös se, että se mahdollisti päivitysten ajastamisen. Tuolloin ei vielä esimerkiksi Facebookin yrityssivuille voinut laittaa ajastettuja päivityksiä.

Buffer siis säästää hurjasti aikaa, kun ei ole tarpeen kirjautua erikseen eri kanaviin sisään sitä varten, että pääsen jakamaan haluamani päivityksen kyseisessä kanavassa. Ja vaikka en jakaisikaan päivitystä täysin samassa muodossa eri kanavissa, pystyn silti tekemään sen tehokkaammin yhdessä osoitteessa eli Bufferissa. Useimmiten haluan itse asiassa laittaa hieman eri sanamuotoja eri kanaviin meneviin päivityksiin. Hästäkkejä (#hastag) en myöskään halua juuri käyttää Facebookissa tai LinkedInissä.

Mihin kanaviin Buffer jakaa päivityksiä?

Mikäli käytössäsi on laaja valikoima somekanavia, ei Buffer valitettavasti täysin ratkaise ongelmiasi, mutta omiin tarpeisiini se on riittänyt mainiosti. Tähän asti minulle tärkeimmät kanavat ovat olleet Twitter, Facebook ja LinkedIn, ja näihin kaikkiin saan yhdellä kertaa päivitykset. Ja näihin kaikkiin on toistaiseksi riittänyt myös ilmaisversio. Mikäli tarvitset käyttöösi enemmän kuin kolme kanavaa, on otettava käyttöön maksullinen versio, joka sekään ei ole kallista. Vuosihinta on 102 USA:n dollaria tai kuukausittain veloitettuna hieman enemmän.

Facebookin ja LinkedInin kohdalla voit myös valita, yhdistätkö Bufferin tiettyyn profiiliin tai sivuun. Facebookin osalta myös ryhmiin päivittäminen on mahdollista. Melko kätevää, eikö? Alta näet tarkemmin ne kanavat, joihin Bufferin saat yhdistettyä.

Buffer-1

 

 

Valitse julkaisuajankohta tai lisää jonoon

Yksi Bufferin hienouksista on myös se, että voit määritellä sinne julkaisuaikataulun. Itse olen esimerkiksi laittanut sinne julkaisutiheydeksi noin klo 01 aamuyöllä sekä noin klo 18 alkuillasta. Ystäväni kampanjaa varten olen tehnyt yleensä viikon päivitykset kerralla Bufferiin valmiiksi. Ensimmäisellä kerralla määrittelin jokaiselle päivitykselle kellonajan, jolloin halusin sen tulevan ulos.

Sitten huomasin julkaisuaikataulumahdollisuuden ja seuraavalla viikolla tehdessäni uuden päivityksen, saatoin vain lisätä sen aina jonoon, jolloin se automaattisesti poimi seuraavan ”vapaan” julkaisuajankohdan kellonaikoineen. Todella kätevää ja nopeuttaa työskentelyä huomattavasti.

Tietokoneelle on selaimeen myös mahdollista asentaa Buffer toolbar, jonka ansiosta pystyt lisäämään Bufferin julkaisujonoon myös netistä löytämiäsi mielenkiintoisia artikkeleita.

Tietoa päivitysten toimivuudesta

Bufferista saat myös statistiikkaa eli lukuja päivitystesi toimivuudesta. Ilmaisversioon kuuluva näkymä tarjoaa tietoa viimeaikaisten päivitysten kommenttien, tykkäysten ja jakojen lukumääristä. Lisäksi se kertoo, miten laajalle päivityksesi näkyvyys on levinnyt (reach). Statistiikka yhdessä paikassa helpottaa myös markkinointitoimenpiteidesi toimivuutta sekä näet helposti ne päivitykset, jotka ovat pärjänneet parhaiten. Alla esimerkkikuvia statistiikasta.

Buffer-2

 

Yhteenvetona voinen todeta, että Buffer helpottaa sosiaalisen median markkinointia huomattavasti, mutta se edellyttää sitä, että sinulla on selkeä suunnitelma siitä, minkäkaltaista sisältöä somessa haluat jakaa, jotta pystyt tuottamaan pidemmälle ajanjaksolle päivityksiä jonoon.

Ja siitäkin huolimatta, että laitat pidemmän ajanjakson päivitykset kerralla valmiiksi, on sinun joka päivä tarkistettava, onko päivityksesi synnyttänyt keskustelua, sillä ihmisten kommentteihin on tietenkin edelleen vastattava.

4 vastausta artikkeliin ”Tee somemarkkinointia tehokkaammin

  1. Helinä

    Pitää ottaa kokeiluun kun ei ehdi aina olla koneella parhaaseen visteittelyaikaan, kiitos vinkistä!

  2. Helinä

    Hmm.. eipä taidakaan onnistua. Buffer haluaa voida postata puolestani kaikkiin näihin paikkoihin ja olen periaatteessa sitä vastaan, en halua niiden voivan tehdä mitään sivuillani/twitterissä. Se ei anna siis tehdä mitään ennen kuin annan luvan postata.. ja kun en sitä anna, homma ei etene :/ No, se oli ehkä liian hyvää ollakseen totta 🙂

  3. Ulla Vilkman Artikkelin kirjoittaja

    Et voi käyttää Bufferia, jos et anna sille lupaa päivittää sivuillesi/twitteriin. Mutta ei se sinne automaattisesti päivitä mitään, vaan ne päivitykset, jotka itse sinne haluat lähettää. 🙂 Eli anna rohkeasti lupa vain, niin pääset testaamaan Bufferin toimintaa.

Kommentoi tai kysy artikkelista