Artikkelit

Lyhyt oppimäärä nettisivuista ja niiden tekemisestä

Minulta kysytään usein, kuka on tehnyt nettisivuni. Viimeisimmät nettisivuprojektit olen tehnyt suurimmaksi osin itse – lisäksi olen harrastusmielessä tehnyt sivuja myös muutamaan muuhun tarkoitukseen. On kuitenkin asioita, jotka on tärkeää tietää ja pitää mielessä, kun omia nettisivuja suunnittelee, tekipä ne sitten lopulta itse tai teettää jollakin.   Tarvitset webhotellin ja domainin Riippuu hieman nettisivujen toteutustavasta, mutta yleensä tarvitset webhotellin eli […]

Erotu kilpailijoistasi – 5 toimivaa vinkkiä

Jos olet yhtään perehtynyt markkinointiin, olet varmasti tietoinen siitä, että pärjätäkseen markkinoilla, pitäisi jotenkin erottua muista. Helpommin sanottu kuin tehty – ainakin minun mielestäni. Olen nimittäin oman yritykseni eri vaiheissa hakenut vuosien aikana keinoja erottua kilpailijoista tavalla tai toisella useimmiten siinä kovin hyvin onnistumatta. Jossain vaiheessa takerruin myös jostain kuulemaani väitteeseen, että erottautumistekijä voi olla myös minä henkilönä. Ei se […]

Rakenna blogilla asiantuntijuuttasi

Blogit ja bloggaaminen ovat nyt muotia. Moni ei kuitenkaan ole vieläkään oivaltanut blogien arvoa. Se, ettei itse ehkä seuraa aktiivisesti blogeja, ei tarkoita sitä, ettei kukaan muukaan seuraisi. Sitä paitsi hakukoneet rakastavat blogeja. Googlaa vaikka jollakin oman alasi hakusanalla ja katso kuinka paljon tuloksissa on blogeja. Hakukoneet tykkäävät blogeista, koska niissä on runsaasti sisältöä, eivätkä ne yleensä ole niin myyntihenkisiä […]

Näin teet sähköpostimarkkinointia fiksusti

Minä uskon sähköpostimarkkinoinnin voimaan. Siitäkin huolimatta, että ihmiset saavat nykypäivänä kyllästyttävän paljon sähköpostimarkkinointia. Se kuitenkin toimii siinä tapauksessa, että markkinointi on kiinnostavaa, asiakas saa siitä hyötyä esimerkiksi oppimalla uutta ja hän on itse ilmoittautunut halukkaaksi saada sitä. Sähköpostimarkkinointia kannattaa siis tehdä fiksusti niille, jotka ovat kiinnostuneita oppimaan sinulta jotakin uutta. Miten sitten saat asiakkaasi liittymään postituslistallesi? Kun minä aloittelin yrittäjänä, […]

Nettisivujen 7 tärkeintä elementtiä

Ilman nettisivuja yritystäsi ei ole olemassa. Nykypäivänä asiakkaat haluavat käydä tarkistamassa netistä, miltä yrityksesi näyttää, onko se uskottava, minkälaisia tuotteita tai palveluita tarjoat, ketkä ovat asiakkaitasi ja niin edelleen. Oletetaan, että nettisivuilta löytyy vastaus lukuisiin kysymyksiin. Harva meistä tulee kuitenkaan nettisivuja suunnitellessamme huomioineeksi, mihin kaikkeen netistä vastauksia haetaan. Tämän artikkelin tarkoituksena ei ole mennä kovin syvällisesti nettisivujen tekemiseen, mutta tein […]

Houkuttelevan markkinoinnin top 6 keinoa

Millaista on mielestäsi houkutteleva markkinointi? Oletko itse törmännyt sellaiseen? Tai oletko jopa onnistunut itse tekemään sellaista? Houkutteleva-sana kaipaa ehkä tarkempaa määrittelyä. Tarkoitan tässä yhteydessä sanalla houkutteleva sitä, että potentiaalinen asiakas kiinnostuu tuotteestasi tai palvelustasi sen verran, että haluaa saada lisää tietoa, innostuu tilaamaan uutiskirjeesi, liittymään Facebook-sivujesi tykkääjäksi tai jopa intoutuu ostamaan sinulta. Houkuttelevan markkinoinnin tunnistaa muun muassa siitä, että 1. […]

Oletko sinä pysäyttämätön?

Sain kunnian lukea tämän yrittäjyydestä kertovan tänään julkaistun kirjan ennakkoon. Luin sen  yhdellä istumalla. Kirja kertoo innostavasti ja samalla hyvin konkreettisesti mistä on menestyvät yrittäjät tehty. Tämä kirja sisältää inspiraatiota ja kannustusta yrittäjille ja yrittäjähenkisille. Lukukokemuksena se on nautittava, saa pohtimaan omia toimintatapoja ja esittää raikkaan ja innostavan näkökulman yrittäjyyteen. Kirjan kirjoittaja Ilkka O. Lavas on nuoresta iästään huolimatta (33 v.) […]

Mikä on oikea reitti päämäärääsi?

Onko sinulla tavoite tai päämäärä, mutta et tiedä mikä olisi paras tapa saavuttaa se? Olin viime viikon hiihtämässä Ylläksellä ja kuvassa näkyvä latukartta oli kovassa käytössä. Reittejä latukartalla menee ristiin rastiin ja samalle taukotuvalle pääsee usein useampaa latua. Sama pätee elämässä muutenkin. Jos sinulla on päämäärä, jotka kohti haluat kulkea, voi vaihtoehtoisia etenemistapoja olla useita. Joskus reitit voivat olla vähän […]

Mikä on sinun intohimosi?

Minulla oli tilaisuus viikonloppuna päästä kuulemaan Tommi Pärmäkoskea, joka valmensi kolme vuotta F1-maailmanmestari Sebastian Vetteliä ja kiersi tämän mukana maailmalla. Nuoresta iästään huolimatta Tommilla tuntuu olevan melkoisesti elämänkokemusta ja upea asenne elämään. Inspiroiduin kirjoittamaan Tommin puheenvuorosta poimituista (sitaatit alla) asioista muutaman sanan. ”Koskaan meillä ei ole täyttä varmuutta, onnistutaanko me jossakin.” Jos emme edes yritä, emme ainakaan onnistu. Epävarmuudesta huolimatta, […]