Haluatko tietää, mitkä kanavat toimivat markkinoinnissa parhaiten?

Vaikka markkinoinnin tekeminen on muuttunut älyttömän kustannustehokkaaksi ja kuka tahansa voi tavoittaa asiakkaita internetin kautta paljon helpommin kuin koskaan aikaisemmin, harva silti pystyy hyödyntämään näitä mahdollisuuksia onnistuneesti. Tein keväällä kyselyn siitä, missä asiassa yksin- tai pienyrittäjät kokevat eniten haasteita, ja todella moni koki haasteeksi oikeiden kanavien valinnan ja kuinka tavoittaa asiakkaat kustannustehokkaimmin.

Olen ajoittain myös itse painiskellut näiden kysymysten kanssa. Tärkeää on tunnistaa oma kohderyhmänsä. Vaikka teoriassa meidän kaikkien tuotteet ja palvelut soveltuvat kaikille, löytyy asiakkaistamme tiettyjä yhdistäviä tekijöitä, jotka löytämällä pystymme määrittelemään millainen on kohderyhmämme. Aikaisemmasta blogikirjoituksestani löydät neuvoja ja apukysymyksiä oman asiakaskohderyhmän määrittelemiseksi.

Kun kohderyhmä on selvitetty, on seuraava vaihe lähteä miettimään sopivia kanavia. Paljon puhutaan tällä hetkellä sosiaalisen median kanavista ja että pitää kirjoittaa blogia ja olla Facebookissa sekä Twitterissä ja ehkä vielä jakaa kuviakin jossakin. Pienyrittäjän aika on kuitenkin rajallista ja kaikkeen ei millään repeä. Kaikilla meillä ei edes riitä mielenkiinto olla mukana jokaisessa kanavassa.

Missä sinun asiakkaasi liikkuvat?

Kanavan valinnan kannalta on oleellisinta pohtia, missä ne sinun asiakkaasi liikkuvat. Ellet tiedä, voit kysyä. Tai jos et uskalla kysyä, voit tutustua eri kanaviin ja tarkkailla löytyykö sieltä sellaisia, jotka tyypillisesti ostavat palveluitasi. Joskus paras paikka löytää asiakkaita onkin jokin muu ympäristö kuin virtuaalinen. Joku bongaa asiakkaansa golf-kentältä, toinen erilaisista verkostoitumistapahtumista ja kolmannelle parasta markkinointia on puskaradio.

Varaa kalenteristasi pohdintatuokio, ota käteesi kynä ja paperia tai sähköiset muistiinpanovälineet ja kirjaa ylös ajatuksiasi siitä, missä asiakkaasi liikkuvat, työskentelevät, kuluttavat vapaa-aikaansa ja mieti sitten, miten voisit tavoittaa heitä näistä paikoista. Mitkä ovat kolme tärkeintä paikkaa sinun markkinointisi kannalta, joissa olla mukana?

Kokemuksiani sosiaalisesta mediasta

Aikaisemmin itse vannoin Facebookin nimiin. Totuuden nimissä Facebook on hyvä kanava – siellä on edelleen määrällisesti eniten käyttäjiä Suomessa. Mutta kannattaa miettiä, onko sinun tuotteesi tai palvelusi sellainen, johon tyypillisesti siellä halutaan tutustua. Oman kokemukseni mukaan Facebook on hyvä paikka rakentaa yhteisöä ja lisätä yrityksen tunnettuutta. Parhaiten se ehkä soveltuu kuluttajamarkkinointiin. Yrityksille kaupattavien tuotteiden ja palveluiden kannalta se ei välttämättä ole paras ympäristö. Lisäksi Facebook on viimeisen vuoden aikana tehnyt niin monta uudistusta yrityssivujen näkyvyyteen, että ainakaan minä en ole niistä pysynyt kärryillä. Sivujen statistiikasta tiedän vain sen, että samalla tavalla ei Facebook toimi ilmaisena kanavana kuin esimerkiksi vuosi sitten, vaan se haluaa ohjata yrityksiä hyödyntämään maksettua näkyvyyttä. Myös oman sivun tykkääjät tavoittaa nykyisin varmimmin maksetuilla mainoksilla.

Viime syksystä asti minulla on kokeilun kohteena ollut LinkedIn. Tällä hetkellä teen töitä yrityksille tarjottavan ratkaisun parissa, ja siinä LinkedIn vaikuttaa olevan hyvä kanava kontaktien solmimiseen. Ehkä jopa yllättävää on ollut se, että kun siellä lähestyy viestillä tuntemattomiakin ihmisiä, niin he vastaavat. Kun taas oma kokemukseni on, että vastaava lähestyminen sähköpostilla jää melko todennäköisesti huomioimatta. Kenties se, että yhteydenottajasta näkyy kuva ja profiilitiedot tekee lähestymisen jotenkin henkilökohtaisemmaksi ja inhimillisemmäksi.

Myös Twitter on ollut kiinnostava ympäristö markkinoinnin ja verkostoitumisen osalta. Siellä on helppo aloittaa keskustelu itseä kiinnostavista aiheista ventovieraiden kanssa. Kun muutamaan otteeseen on jutusteltu virtuaalisesti on helppo ehdottaa tapaamista tai huomatessaan jonkun ”tutun” olevan menossa johonkin tapahtumaan, sopia treffit sinne. Kun tuttavuus on solmittu virtuaalimaailmassa, ollaan oikeassa maailmassa jo tuttuja ja keskustelu lähtee sujuvasti liikkeelle. Myyntityössä on kyse suhteiden luomisesta ja asiakkaiden auttamisesta ja tutun auttaminen on aina pykälän helpompaa.

On kuitenkin hyvä muistaa, että jos haluat rakentaa asiantuntijabrändiä kirjoittamalla artikkeleita nettiin eli blogata, on hyvä jakaa blogipäivityksistä tietoa mahdollisimman monessa kanavassa. Joten silloin voi olla paikallaan, että tavoitteena on tutustua hieman joka kanavaan. Ja niitä kanaviahan on oikeasti todella paljon enemmän, kuin mitä tässä yllä mainitsin. Mutta koska en ole sosiaalisen median asiantuntija, niin kerroin vain niistä, joista minulle itselleni on kertynyt kokemusta.

Mitkä kanavat siis valitsen?

Oikeaa vastausta tähän ei ole. Jos et suoralta kädeltä osaa vastata tämän alaotsikon kysymykseen, suosittelen, että palaat tekstissä taaksepäin magentan väriseen osioon ja varaat pohdintatuokion. Tai mikäli mahdollista, kysyt asiaa muutamalta hyvältä asiakkaaltasi. Valitse markkinointisi kannalta muutama tärkein. Hyvä tasapaino löytyy todennäköisesti yhdistämällä virtuaalista maailmaa ja todellista maailmaa.

Omasta markkinointimixistäni löytyy tällä hetkellä kuusi kanavaksi luokiteltavaa:

  1. nettisivut
  2. blogi
  3. Twitter
  4. LinkedIn
  5. verkostoitumistapahtumat
  6. seminaarit ja messut

 

 

Kommentoi tai kysy artikkelista