Miksi laiskuus on hyvästä?

Jo vuosia sitten eräs tuttavani mainitsi yhdeksi elämän arvokseen laiskuuden. Tuolloin en voinut ymmärtää häntä ollenkaan. Olen kasvatettu ja kasvanut olemaan ahkera ja toimelias. Vasta viime aikoina olen oivaltanut, että toimeliaisuus ja ahkeruus ei välttämättä vie oikeisiin lopputuloksiin. Itsekin usean kerran uupumuksen partaalle töitä paiskineena voin rehellisesti todeta, että liiallisella ahkeruudella on helposti ikävät seuraukset, jos fokus ei ole oikea.

Viime aikoina yhteiskunnassamme on käyty keskustelua siitä, miten nostaa tuottavuutta ja saada Suomi nousuun. Yllättävän monella keskustelun osapuolella näyttää olevan se näkökulma, että meidän pitää olla ahkerampia, ja tehdä kovemmin ja pidempään töitä. Ehkä tarvitaan osittain sitäkin. Itse näen kuitenkin omassa ympäristössäni paljon ihmisiä, jotka tekevät jo nyt todella kovasti töitä – moni aivan äärirajoilla.

Siksi alan uskoa siihen, että terve laiskuus on se ihanne, jota tarvitsemme. Sen sijaan, että pyrimme koko ajan juoksemaan työelämän juoksupyörässä kovemmin, meidän pitäisi miettiä, miten juosta paremmin. Miten kehittää tekniikkaa, jotta juoksemme samalla energiamäärällä pidemmälle ja miten kenties juosta fiksummin niin, että löydämme optimaalisen reitin.

Ihastuin kirjoitukseen, jossa eräs jenkki-toimitusjohtaja kertoi, miten hän lyhensi yrityksensä työntekijöiden työajan viiteen tuntiin päivässä pitäen palkkatason samana. Seurauksena ei ollut katastrofi – ei edes liikevaihdon tilapäinen notkahdus, johon hän itse oli henkisesti varautunut – vaan nopea yrityksen tuottavuuden kasvu ja tyytyväisemmät työntekijät. Uskomatonta, eikö totta? Mutta uskon, että tässä aletaan olla oikeiden asioiden äärellä. Kyse on siitä, että keskitymme olennaiseen ja karsimme turhan ja tuottamattoman tekemisen pois.

Itse olen viimeisen puolen vuoden aikana myös esittänyt itselleni vähän väliä seuraavia kysymyksiä:

• Käytänkö aikaani oikeisiin asioihin?
• Viekö asia, jota olen tekemässä, minua lähemmäs kohti tavoitteita?
• Mihin minun kannattaa keskittyä, jotta pääsen sinne mihin pyrin?

Ja olen oivaltanut, että jotta voin pysähtyä miettimään vastauksia näihin, tarvitsen pienen hetken laiskuutta. Jos juoksen koko ajan kiinni seuraavaa deadlinea ja yritän olla supertehokas eli tehdä koko ajan jotakin muka tärkeää, en ehdi miettiä vastauksia kunnolla. Ja silloin jää olennaisia asioita huomaamatta.

Sain elokuussa oivallisen lisän kysymyspatteristooni vieraillessamme kollegan luona Ruotsissa: auttaako tämä kaksinkertaistamaan liikevaihdon? Tämän sinänsä yksinkertaisen kysymyksen opettaminen kaikille – siis ihan kaikille – voisi auttaa miettimään oman työn tuloksellisuutta. Toki joka organisaatiossa liikevaihto ei ole olennainen mittari, mutta uskon, että julkiselle sektorille löytyy vastaava, jos näin halutaan.

Väitän, että jos pysähtyisimme – yksin tai yhdessä – pohtimaan sitä, miten voimme tehdä työmme fiksummin ja saavuttaa samat tai jopa paremmat tulokset mahdollisimman vähällä vaivalla, saisimme tehostettua työtä huikeasti. Samalla tyytyväisyys työtä kohtaan paranisi, olisimme vähemmän stressaantuneita ja tuottavuus pikku hiljaa nousisi.

Mutta uskallammeko olla tarpeeksi laiskoja?