Rakenna blogilla asiantuntijuuttasi
Blogit ja bloggaaminen ovat nyt muotia. Moni ei kuitenkaan ole vieläkään oivaltanut blogien arvoa. Se, ettei itse ehkä seuraa aktiivisesti blogeja, ei tarkoita sitä, ettei kukaan muukaan seuraisi. Sitä paitsi hakukoneet rakastavat blogeja. Googlaa vaikka jollakin oman alasi hakusanalla ja katso kuinka paljon tuloksissa on blogeja. Hakukoneet tykkäävät blogeista, koska niissä on runsaasti sisältöä, eivätkä ne yleensä ole niin myyntihenkisiä kuin tavalliset nettisivut.
Blogi on myös loistava keino rakentaa asiantuntijuuttasi. Voit siellä tuoda esille ajatuksiasi ja näkemyksiäsi haluamistasi aihealueista ja parhaimmillaan herättää keskustelua. Niin juuri, parhaimmillaan ihmiset haluavat kommentoida ajatuksiasi sekä esittää omia näkemyksiään. Se saattaa tuntua pelottavalta ajatukselta, mutta keskustelun synnyttäminen on itse asiassa todella vaikeaa. Mieti vaikka, kuinka montaa blogia olet itse kommentoinut, vaikka sinulla olisi ollut aiheesta sanottavaakin. Keskustelua on vaikea synnyttää vaikka sitä tarkoituksella yrittäisikin. Ja jos keskustelua syntyy, on siinä mielettömän arvokas paikka sitouttaa ihmisiä sinuun ja brändiisi sekä rakentaa suhdetta seuraajiisi.
Mitä hyödyllistä kerrottavaa sinulla on?
Kun lähdet suunnittelemaan blogin perustamista, on hyvä miettiä strategia kuntoon. Mitä tavoittelet blogilla? Haluatko tuoda esille asiantuntemustasi, ohjata uusia kävijöitä nettisivuillesi, saada itsellesi asiakkaita tai jakaa yleisölle omia näkemyksiäsi ja mielipiteitäsi. Itse olen kirjoittanut blogia myös oppiakseni itse aiheesta lisää. Teen ensin taustatyötä ja kerään tietoa, jonka jälkeen kirjoitan oppimani ja muodostamani näkemyksen blogitekstiksi.
Kun haluat käyttää blogia markkinoinnin välineenä, voit miettiä minkälaista tietoa, mitä vinkkejä tai neuvoja voisit siellä jakaa omaan alaasi liittyen. Ilmaisen tiedon jakaminen ei ole sinulta pois, eikä vähennä myyntiäsi, jos teet sen fiksusti. Päinvastoin, jakamalla osaamistasi rakennat mielikuvaasi asiantuntijana ja ammattilaisena sekä saat aiheesta kiinnostuneet palaamaan blogiisi uudelleenkin.
Näin pääset alkuun
Blogin aloittaminen on nykypäivänä hyvinkin yksinkertaista, sillä ilmaisia blogialustoja on tarjolla useita. Suosituimpia ovat ulkomaiset Blogger ja WordPress sekä suomalaisista Vuodatus.
Itse artikkelin lisäksi on hyvä miettiä kunkin artikkelin avainsanoja. Mitkä voisivat olla niitä hakusanoja, joilla ihmiset hakevat Googlesta tai muista hakukoneista tietoa, joihin kyseinen artikkeli voisi sopia hakutulokseksi. Pelkästään avainsanojen määrittely ei riitä siihen, että artikkeli nousee hakutuloksissa ensimmäiselle sivulle. Samoja sanoja on löydyttävä myös tekstistä. Siksi onkin tärkeätä, että määrittelet oikeasti vain artikkelin kannalta relevantteja avainsanoja.
Mitä enemmän blogiisi kertyy artikkeleita ja mitä monipuolisemmin kirjoitat omasta aihealueestasi, sitä enemmän osumia erilaisilla hakusanoilla haettuna alat saada hakukoneista. Tähän vaikuttaa myös se, kuinka usein uusia artikkeleita blogissasi julkaiset.
Mikäli olet optimoinut markkinointisi toimimaan siten, että blogistasi ohjaat kävijät nettisivuillesi ja siellä ohjaat heidät liittymään postituslistallesi, niin saat koko ajan enenevässä määriä uusia liidejä eli potentiaalisia asiakkaita.