Avainsana-arkisto: kustannustehokas markkinointi

Markkinoinnin 3 pahinta virhettä – sorrutko sinäkin näihin?

Business woman 6Markkinointi ei ole mitään rakettitiedettä. Sitä pystyy käytännössä tekemään kuka vain. Paljon tietoa on tarjolla ja moni asia hoituu ihan käytännön maalaisjärjelläkin. Nykypäivänä markkinointia voi tehdä myös hyvin kustannustehokkaasti eikä onnistuminen ole kiinni budjetin koosta.

Usein näen kuitenkin samojen virheiden toistuvan. Olen joskus jopa syyllistynyt niihin itsekin. Nämä ovat pahimmat virheet, joita markkinoinnissa voi tehdä.

 

1. Tavoite ei ole selkeä

Markkinoinnissa – kuten kaikessa tekemisessä – on tärkeää, että olemme miettineet mihin olemme menossa. Ilman selkeää päämäärää tekeminen on kuitenkin usein sattumanvaraista. Hosumme summamutikassa sinne tänne – toisinaan onnistuen, useimmiten epäonnistuen.

Käytä hetki päämääräsi pohtimiseen ja konkreettisten tavoitteiden asettamiseen. Markkinoinnin tavoitteiden tulee toki olla linjassa koko liiketoimintasi tavoitteiden kanssa. Seuraavassa muutamia apukysymyksiä, joista on sinulle apua tavoitteen määrittelyssä.

 

Minkälaisesta liiketoiminnasta unelmoit?

  • Mitä erityisesti haluat tehdä työksesi?
  • Minkälaisesta työtehtävistä työpäiväsi koostuu?
  • Kuinka monta tuntia päivässä tai viikossa haluat työskennellä?
  • Haluatko useita pieniä asiakkaita vai muutaman ison asiakkaan?
  • Haluatko työllistää itsesi vai kasvattaa isomman yrityksen?
  • Minkälaista palkkaa haluat itse työstäsi saada?

Näiden kysymysten avulla voit määritellä liiketoiminnallesi pitkäntähtäimen tavoitteen. On kuitenkin tärkeää lähteä muotoilemaan konkreettisia tavoitteita, jotka tuntuvat mahdollisilta saavuttaa, jotta tekeminen tuntuu mielekkäältä ja palkitsevalta.

 

Mikä on tavoitteesi?

Tavoitetta voit lähteä määrittelemään kahdella tavalla. Oppikirjojen mukaisesti pitkän tähtäimen tavoitetta tulisi lähteä pilkkomaan pienempiin osiin ja määritellä matkan varrelle välitavoitteita. Itse olen aina kokenut tämän vähän haastavaksi. Alkuvaiheessa voi olla vielä hämäränpeitossa, mihin toiminnassa on potentiaalia. Siksi koen helpommaksi lähteä rakentamaan tavoitteita askel kerrallaan. Mietin, mikä on seuraava vaihe, joka tulee saavuttaa, jotta jotakin muuta voi tapahtua. Pyrin miettimään välitavoitteita muutaman askeleen aina eteenpäin, jotta näen mihin olen menossa. Pitkäntähtäimen tavoite eli unelmani on selkeä, mutta osa matkasta sinne vielä usvan peitossa.

Valitse siis itsellesi sopiva tapa asettaa tavoite ja kirjaa se ylös. Pyri tavoitteessa mahdollisimman paljon konkreettisuuteen. Tavoitteen asettamiseen on monia tapoja. Tässä malliksi paljon käytetty SMART-kaava, jota voit käyttää apuna tavoitteeen määrittelyssä. Huomioi, että tavoitteessasi on alla mainitut asiat jotenkin mukana.

S = specificSMART tavoitteet
Itselle merkityksellinen ja riittävän yksinkertainen

M = measureable
Mitattavissa jollakin mittarilla, motivoiva

A = attainable
Saavutettavissa oleva, riittävän kunnianhimoinen

R = relevant
Oleellinen, järkevästi saavutettavissa

T = time-bound
Aikaan sidottu, aikataulutettu

 

2. Kokonaissuunnitelma puuttuu

Harmittavan moni tekee markkinointia paljonkin, mutta toimenpiteet ovat irrallisia tai yksittäisiä toisistaan. Tällöin ne eivät tue kokonaisuutta ja muuttuvat osin tehottomaksi. Olisi hyvä istua ala ja käyttää hieman aikaa suunnitelman laatimiseen. Markkinointisuunnitelman ei tarvitse olla mikään monisivuinen manuaali vaan se voi olla yksi A4-sivu, johon olet listannut tärkeimmät asiat tai se voi olla piirroskuva, josta käy ilmi käyttämäsi markkinointikeinot ja mihin niillä pyrit vaikuttamaan.

Markkinointisuunnitelman laatimisessa voit noudattaa seuraavaa:

  1. Listaa ylös tähän asti käyttämäsi markkinointikeinot ja miten ne ovat toimineet
  2. Listaa ylös tiedossasi olevia markkinointikeinoja, joita haluaisit kokeilla
  3. Mieti miten edellä listaamasi asiat tukevat tavoitteeseen pääsyä ja vedä rasti niiden yli, jotka ovat tehottomia tai liian kalliita
  4. Valitse markkinointisuunnitelmaasi mieluiten kahdeksan eri keinoa, joita sitoudut toteuttamaan säännöllisesti
  5. Mieti, jokaiselle keinolle oma tavoite ja stategia eli mitä markkinointikeinolla tavoittelet sekä miten aiot tavoitteeseen päästä
  6. Tee itsellesi aikataulu tai lukujärjestys, jossa otat huomioon viikko- tai kuukausitasolla, mitä aiot tehdä kunkin osa-alueen kohdalla ja milloin
  7. Huolehdi, että kalenteristasi löytyy sopivia koloja toimenpiteiden toteuttamiseen. Tee suunnitelmasta mieluummin realistinen kuin liian kunnianhimoinen. Lannistut, jos joka viikko joudut toteamaan, että taaskin jäi suurin osa tekemättä.
  8. Tarkista kerran tai pari vuodessa suunnitelmaasi ja vaihda keinoja tai muokkaa strategioita, mikäli koet sen tarpeelliseksi.

 

3. Markkinointi ei ole systemaattista

Yrittäjät ja pienet yritykset elävät ainaisessa aaltoliikkeessä. Kun on paljon töitä, niin markkinointityö jää tekemättä ja se näkyy myöhemmin vähäisenä työmääränä. Sitten panostetaan taas markkinointiin, kunnes töitä on yllin kyllin ja jälleen markkinointi jää jalkoihin. Markkinointi tulisi olla mukana viikkottaisessa tekemisessä pieninä annoksina jatkuvasti. Siksi edellisessä kohdassa mainittu aikataulu tai lukujärjestys on tärkeä. Se muistuttaa tekemisestä ja voit siitä helposti tarkistaa, mitä pitikään tehdä ja milloin.

Mikäli toiminnassasi on selkeitä sesonkeja, jolloin töitä on enemmän, voit kiiresesongin ulkopuolella eli rauhallisempana aikana valmistella markkinointia mahdollisimman paljon ennakkoon ja hoitaa vain käytännön toteutukset sesongin aikana. Erilaiset työkalut myös mahdollistavat asioiden automatisoimista. Mikäli ohjelmoit vaikkapa uutsikirjeet lähtemään automaattisesti tai blogitekstisi julkaitavaksi tiettynä ajankohtana, on toki tärkeää pitää huolta siitä, että sisältö on edelleen ajankohtaista. Itse olen esimerkiksi kirjoittanut erään toisen blogini tekstejä ennakkoon ja laittanut tekstit, kuvat ja otsikot valmiiksi ja ohjelma itse automaattisesti julkaisee tekstit viikon välein asettamanani ajankohtana. Näiden lisäksi olen itselleni laittanut puhelimeen muistutuksen, että muistan laittaa kirjoitusten linkit jakoon sosiaalisessa mediassa. Toisissa blogiohjelmissa, ainakin WordPressissä, voi tämänkin saada automaattisesti. Eli silloin kun uusi kirjoitus julkaistaan, lähtee siitä tieto ja linkki myös valittuihin sosiaalisen median palveluihin.

Sinun tulisi myös huolehtia siitä, että teet toimenpiteitä kaikissa valitsemissasi markkinoinnin osa-alueissa. Suunnitelmassasi olet toivon mukaan määritellyt, kuinka usein ja millä tahdilla asioita teet. Jos markkinointikeinoissasi yhtenä osa-alueena on vaikkapa puhuminen erilaisissa tilaisuuksissa, että ehkä voi joka viikko buukata itseäsi jonnekin puhumaan, mutta voit vaikkapa miettiä, mitä voit kuukausitasolla tehdä asian suhteen.

 

Toivottavasti koit tämän artikkelin hyödylliseksi. Jos vastaat kyllä, niin jaathan sen eteenpäin some-nappien avulla sopivaksi katsomissasi kanavissa.