Tiedätkö jo, millainen on sinun tarinasi?
Ystäväni kertoi, miten oli päätynyt yhteen nykyisen puolisonsa kanssa. Haluan jakaa tarinan, koska minulla ja sinulla voi olla siitä jotakin opittavaa.
Ystäväni oli naimisissa, mutta huomasi eräänä yönä baarista kotiin saapuessaan, että oikeastaan ainoa asia, mikä häntä enää elämässä huvitti, oli juhliminen. Hän alkoi kelata elämäänsä ja mietti, kuka olisi sellainen ihminen tässä maailmassa, jonka kanssa hän haluaisi olla ja jakaa elämänsä. Pohdinnan tuloksena löytyi tuttavapiiristä eräs henkilö. Ystäväni laittoi viestin tälle henkilölle, joka tapaili toista ihmistä tahollaan, ja kertoi hänelle tunteistaan. Tuo viesti oli alku sille tarinalle, jota he elävät nyt yhdessä.
Tarina on toki romanttinen, mutta siihen sisältyy myös
opetus. Moni meistä elää tyytymättömyydessä: nykyhetki ahdistaa ja haluaisimme asioiden olevan toisin. Siihen, että pysymme epätyydyttävässä tilassa, on erilaisia syitä.
Emme pysähdy pohtimaan, mitä oikeasti haluamme. En tarkoita nyt vain parisuhteita, vaan myös työtä ja elämää yleensä. Kun ihmisiltä kysyy, mitä sitten haluaisit, millaista olisi elämäsi, jossa olisit tyytyväinen ja onnellinen, niin kovin monella ei ole vastausta valmiina. Jos olet havainnut itsessäsi tyytymättömyyttä tai ahdistusta, niin pysähdy miettimään mitä haluat. Minkälainen olisi sellainen päivä tai viikko elämässäsi, jossa olisit onnellinen? Joskus se kirkastuu heti, toisinaan se vie enemmän aikaa ja vaatii paljonkin ajatustyötä. Ainakin omalla kohdallani, kun ensimmäisen kerran pysähdyin näiden kysymysten äärelle, eivät vastaukset tulleet heti. Niiden pariin oli palattava useamman kerran.
Löytyy myös niitä, joilla on ajatus siitä, mikä elämässä vaatisi muutosta, mutta ei kovin tarkkaa käsitystä siitä, miten tuo muutos olisi mahdollinen. Minkälaisia toimenpiteitä se käytännössä edellyttää, mitä on tehtävä. Tai ajatellaan, että asian saavuttaminen on mahdollista tavalla x, mutta ei oteta huomioon, että asia voisi toteutua tekemällä myös y ja z. Käytän tästä esimerkkinä rahaa. Moni tuntemani ihminen on huolissaan toimeentulostaan ja ajattelee, että tulojen kasvattaminen on ainoa ratkaisu. Usein kuitenkin ansioiden kasvattaminen on kovan työn takana, eikä kaikissa työtehtävissä välttämättä edes helposti mahdollista. Kannattaa toki pyrkiä tulojen kasvattamiseen, mutta muistaa myös, että menot vaikuttavat toimeentuloon. ”Ei ne suuret tulot, vaan ne pienet menot.” Yritä siis ajatella mahdollisimman monipuolisesti niitä keinoja, joilla haluamamme muutos on mahdollista saavuttaa. Usein kiinnitymme liikaa yhteen tapaan.
Kolmantena syynä on rohkeus. Tiedämme, mitä haluamme ja myös keinot siihen, mutta meiltä puuttuu rohkeus. Muutos pelottaa. Eräs ystäväni irtisanoutui työstä, jossa hän oli voinut vuosikausia huonosti, vaikka hänellä ei ollut uutta työpaikkaa tiedossa. Hän kuitenkin viimein ymmärsi, että huono työpaikka sairastuttaa hänet lopulta vakavasti. Vaikka hän on ollut pitkään jo ilman uutta työpaikkaa, hän voi paljon paremmin kuin vuosiin. Muutos pelottaa, koska se tuo tullessaan niin paljon epävarmuutta. Tuttu – vaikka epätyydyttäväkin – ajatellaan usein paljon turvallisemmmaksi ratkaisuksi. Toisaalta, en ole kuullut juuri kenenkään, joka on tehnyt isoja muutoksia elämäänsä, koskaan katuvan. Yleensä muutos on hyvästä. Se avaa meille ovia, joiden olemassaolosta emme ehkä tienneetkään.
Kysy siis itseltäsi, mitä tahdot ja mitä voisit tehdä sen eteen. Etsi rinnallesi niitä, jotka voivat tukea ja auttaa sinua matkallasi muutoksessa. Niitä, joista saat rohkeutta.
Jotta voisit kertoa myöhemmin jollekin oman tarinasi.