Näin edistyt tärkeissä asioissa

Varaa itsellesi päivittäin aika asioiden edistämiseen
Vastoin kaikkia omia periaatteitani, olen viime aikoina kirjoittanut tähän blogiin vain satunnaisesti. Olen aikaisemmin kirjoittanut suunnitelmallisuudesta ja aikatauluista, mutta sitten itse tiukan paikan tullen tinkinyt niistä. Kuuntelin muutama päivä sitten podcastia, jossa puhuttiin säännöllisyydestä ja rutiineista ja ajattelin haastaa sinut kokeilemaan uuden tavan luomista itsellesi 30 päivän ajan.

Paras tapa edistyä missä tahansa asiassa, on tehdä sitä vähän joka päivä. Tässä kirjoituksessa kerron periaatteet uuden tavan luomiseen, jonka tavoitteena on edistää sinun pyrkimyksiäsi asiassa, jossa haluat edistyä. Kyse voi olla omasta yrityksestä, kirjan kirjoittamisesta, opiskelusta, liikuntaharrastuksen aloittamisesta tai jostakin muusta. Tavoitteella ei ole väliä, mutta jos haluat muuttaa omaa käyttäytymistäsi, niin näillä vinkeillä pääset alkuun.

1. Tee joka päivä vähäsen

Päätä keskittyä haluamaasi asiaan tietty aika joka päivä. Aikasi voi olla tunti, puoli tuntia – jopa 15 minuuttia. Päätä kuitenkin etukäteen, kuinka paljon aiot päivittäin käyttää asiaasi ja varaa aika kalenteristasi. Sitoudu päätökseesi ja pidä siitä kiinni joka päivä.

”Be consistent, show up every day.”

2. Luo itsellesi rutiini

Jotta sinun olisi helpompi pitää kiinni päivittäisestä tavoitteesi edistämiseen varatusta ajasta, on hyvä tehdä siitä rutiini. Valitse itsellesi sopivin aika päivästä. Toisille sopii aamu, toisille ilta, jollekin voi soveltua parhaiten jokin aika siltä väliltä.

Todella monet sanovat kuitenkin aamun olevan paras aika tehdä asioita, joihin haluaa keskittyä ja sitoutua.Aamulla hieman aikaisemmin heräämiseen tottuu yllättävän äkkiä ja useimmiten aamu on häirittömän työskentelyn kannalta parasta aikaa.

Tarkoituksena on tehdä sinulle tärkeään asiaan keskittymisestä päivittäinen tapa ja jotta se muodostuisi tavaksi, on sitä aluksi harjoiteltava. On hyvä myös minimoida kaikki häiriötekijät, kuten puhelin, Facebook, tv tai muu sellainen, jotka estävät sinua keskittymästä olennaiseen.

3. Varaudu esteisiin

Tulee päiviä, jolloin sinun on hankala pitäytyä päivittäisessä sopimuksessa itsesi kanssa. Lapsesi herää suunniteltua aikaisemmin, sairastut, olet työmatkalla, nukut pommiin tai jotakin muuta. Mieti ennakkoon, miten aiot toimia näissä tilanteissa. Miten voit varautua siihen, ettet niin sanottujen olosuhteiden pakosta lipsu lupauksestasi.

Mikäli este on tiedossasi etukäteen, voit varautua tilanteeseen helpostikin. Mutta etenkin yllättäviä esteitä varten on hyvä, jos voit tehdä jonkin varasuunnitelman jo ennakkoon.

4. Tee suunnitelma

Suunnittele etukäteen, miten aiot varamaasi ajan käyttää. Voit joko listata asioita, joita sinun tulee tehdä, jotta edistyt itsellesi tärkeän asian kanssa ja edetä niiden parissa omaan tahtiisi. Tai voit laatia itsellesi lukujärjesteyksen, johon jo etukäteen mietit, mitä voit tehdä minäkin päivänä.

Mikäli päivittäin varaamasi aika on todella lyhyt (esimerkiksi 15 minuuttia) et ehkä ehdi saada asioita kovinkaan pitkälle valmiiksi. Siinä tapauksessa ensin mainittu vaihtoehto on todennäköisesti parempi.

Käytä myös varamaasi aika kokonaan, vaikka tiedät, ettet ehtisi saada jotakin asiaa loppuun asti. Kaikki jo tehty on aina eteenpäin.

5. Tarkista päivittäin teetkö oikeita asioita

Alkuun on tärkeää ”tulla paikalle” päivittäin, mutta kun saat itsellesi rutiinin ilmaantua paikalle, on tärkeää myös kiinnittää huomiota siihen, teetkö oikeita asioita. Tarkista päivittäin oletko keskittynyt mielestäsi oikeisiin asioihin ja seuraa miten asiat edistyvät ja minkälaisia tuloksia alkaa syntyä.

Vaikka varaamasi aika olisi lyhytkin, on hyvin motivoivaa huomata, että tuloksia syntyy. Ehkä jopa innostut varmaan päivästäsi itsellesi tärkeälle tavoitteelle hieman suuremman siivun.

Otatko haasteen vastaan?

Aion itse kokeilla seuraavat 30 päivää sitä, että käytän joka aamu itselleni tärkeään asiaan eli tämän sivustoni ylläpitämiseen, kehittämiseen ja blogikirjoituksen tekemiseen vähintään kerran viikossa.

Mikä on sinulle tärkeä asia, jota haluat edistää ja johon olet valmis sitoutumaan seuraavaksi 30 päiväksi? Voit kertoa oman lupauksesi alla olevaan kommenttikenttään tai tehdä lupauksen vain itsellesi. Olisi kuitenkin mukava kuulla, jos joku muukin on mukana, sillä tieto siitä, että joku muu tekee samaa antaa voimaa omaa tekemiseen.

Tavoitteena on, että tästä muodostuu itselleni tapa, joka jatkuu pidempään kuin tuon 30 päivää. Tämä 30 päivän ajanjakson tarkoituksena on kuitenkin vakiinnuttaa tapa osaksi päivittäisiä rutineejani.

 

Riittääkö 30 päivää?

On yleisesti kerrottu totuus, että uuden asian omaksuminen vie meiltä 21 päivää. Olen itsekin kertonut näin valmennuksissani. Törmäsin kuitenkin tällä viikolla artikkeliin jossa kerrottiin mistä käsitys 21 päivästä on synytynyt. Artikkeli paljasti myös  Lontoossa tehdyn tutkimuksen tuloksen siitä, kuinka kauan todellisuudessa menee uuden tavan muodostumiseen.
Tutkimuksessa oli todettu, että uuden käyttäytymisen muuttuminen automaattisesti tapahtuvaksi vie keskimäärin 66 päivää. On tärkeää kuitenkin huomata, että kesto voi vaihdella paljonkin riippuen käyttäytymisestä, henkilöstä ja olosuhteista. Tässä kyseisessä tutkimuksessa vaihteluväli oli 18 päivästä 254 päivään.

Varaudu siis siihen, että välttämättä uusi tapasi ei muodostu rutiiniksi 30 päivässä, mutta olet ainakin jo hyvällä alulla.

Kommentoi tai kysy artikkelista