Mentorin avulla yritystoiminta haltuun

Oletko jo yritystoiminnan aloittanut tai yrittäjyyttä suunnitteleva? Luin Perttu Ahvenaisen tänä vuonna ilmestyneen Mentorin tarinat – Matka menestyvään liiketoimintaan -e-kirjan juuri ja voin suositella sitä kaikille, jotka haluavat menestyä yrittäjänä. Kirjan tavoite on auttaa yrittäjää luomaan vahva perusta yritystoiminnassa onnistumiseen ja menestymiseen. ”Rakenna itsellesi polku kohti menestyvää liiketoimintaa.” Olisipa minulla ollut aikoinaan mahdollisuus lukea tämä kirja aloitellessani yrittäjänä. Toisaalta olen kiitollinen, että […]

Miksi monta on parempi kuin yksi?

Suomen Kuvalehdessä oli viikonloppuna hyvä juttu otsikolla ”Suomi on 169 000 yksinyrittäjän maa – moni elää köyhyysrajalla”. Itsekin yhdeksän vuotta yrittäjänä toimineena on yrittäjyyden ylämäet ja alamäet melko tuttuja. Pitkässä artikkelissa oli paljon hyviä pointteja ja epäkohtien esille tuontia, mutta yksi erityisesti innosti minut kirjoittaman artikkelin omista kokemuksistani siitä, miten yksintekemiselle voi hakea vaihtoehtoja ja mitä hyötyä siitä on. Tilastot osoittavat, että alhainen ansiotaso […]

10 asiaa, jotka aloittelevan yrittäjän on syytä tietää

Twitterissä virisi eilen keskustelua siitä, miten haastavaa yrittäminen Suomessa on. Erityisesti pienille yrityksille. Moni haaveilee yrittämisestä ja se on todella hieno juttu. Itse vuodesta 2005 yrittäjänä olleena en vaihtaisi päivääkään pois. Olen oppinut valtavasti asioita ja saanut näkökulmia, joita en olisi ikinä saanut palkkatöissä ollessani. Yrittäjyys on todellinen elämän korkeakoulu. Aikoinaan hyppäsin itse täysipäiväiseksi yrittäjäksi aika heppoisin perustein. Suunnitelmat olivat […]