Artikkelit

Keksi markkinointiisi uusia lähestymistapoja

Törmäsin eilen mielenkiintoiseen lähestymistapaan paikallisen valokuvausstudion markkinoinnissa. Näin vuoden alussa, kun ihmiset tekevät uudenvuodenlupauksia ja aloittavat kuntoilun, olivat he keksineet tarjota asiakkaille aivan uudenlaista muotokuvauspalvelua: motivaatiokuvausta. Kyseessä siis kesäksi rantakuntoon -projektin ennen ja jälkeen kuvaukset. Minusta idea on loistava. Harvalla on ehkä koskaan tullut mieleen, että voisi omasta kuntoprojektistaan otattaa kuvia. Yleensä ennen ja jälkeen kuvat ovat olleet mahdollisia vain […]

Ei mitään uutta markkinoinnissa

Osallistuin viime viikolla digitaalisen markkinoinnin seminaariin. Seminaari oli todella antoisa, ja kuitenkin loppujen lopuksi digitaalisen maailman uusista mahdollisuuksista ja sosiaalisuuden uusista ulottuvuuksista huolimatta, markkinointi kiteytyy vanhoihin perusasioihin: palveluun ja tarinoihin ja asiakkaan kokemaan hyötyyn. Niiden merkitys jopa korostuu yhä nopeatempoisemmaksi muuttuvassa maailmassa. Se mikä muuttuu, on yhä lisääntyvä sosiaalisuus. Uusia kanavia ja alustoja tulee kiihtyvällä tahdilla lisää. Markkinoijan täytyy olla […]

Tartutko vaikeisiin asioihin saavuttaaksesi onnistumisia?

Pystytkö vaikeisiin asioihin? Business Insiderissa listattiin asioita, jotka tuntuvat vaikeilta ja joita silti täytyy tehdä menestyäkseen. Sen innoittamana kirjoitin listaa asioista, jotka mielestäni pitävät paikkansa. Tämä on siis hieman jalostettu lista alkuperäisestä. Onko sinusta tavoittelemaan unelmiasi ja menestystä? On soitettava puhelu, joka pelottaa. On herättävä aamulla aikaisemmin, kuin haluaisi. On annettava enemmän, kuin saa heti takaisin. On välitettävä muista enemmän […]

Ainekset hyvään blogikirjoitukseen

Olen kohta kolme vuotta kirjoittanut blogia. Tai itse asiassa tällä hetkellä kirjoitan kolmeen eri blogiin, mutta tammikuussa 2011 aloitin yhdellä. Aloittaessani en juurikaan miettinyt blogin rakennetta. Kirjoitin mistä milloinkin ja miten milloinkin. Toki pyrin huomioimaan, että teksteissäni oli jokin punainen lanka ja mahdollisesti väliotsikoitakin. Matkan varrella olen kuitenkin alkanut kiinnittää huomioita siihen, miten blogikirjoituksiani luetaan ja miten ihmiset innostuvat niitä […]

Palveluiden tuotteistaminen – näin se tehdään yksinkertaisesti

Oletko miettinyt palveluidesi tuotteistamista? Tuotteistuksesta puhutaan paljon, mutta moni ei tiedä, mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan. Ehkä se johtuu osin siitä, että sille ei ole täysin yksiselitteistä määritelmää. Tämän artikkelin tarkoituksena on kertoa yksinkertaisesti, mistä tuotteistuksessa on kyse sekä vinkit omien palveluidesi tuotteistamiseen. Miten tuotteistaminen määritellään? Minä käsitän tuotteistamisen prosessina, jossa määritellään mistä palvelu koostuu, mitä se sisältää, kuka siitä hyötyy […]

Yritysblogin tärkeimmät elementit

Perustin juuri yhden uuden blogin ja siinä yhteydessä tuli mieleeni, että on hyvä olla muistilista siitä, mitkä elementit blogista tulisi löytyä silloin, kun blogin tehtävänä on markkinoida asiantuntemusta ja osaamista. Tässä artikkelissa esittelen 6 kohdan listan yritysblogin tärkeimmistä elementeistä. Tämä lista pätee parhaiten silloin, kun blogi on yrityksesi nettisivuista erillinen, eikä osana nettisivujasi toimiva artikkelikooste. Blogin nimi Blogilla on hyvä […]

Tiedäthän, mistä markkinoinnissa on kyse?

Törmäsin kesällä markkinoinnin määritelmään, jonka mukaan markkinoinnissa on kyse siitä, että asiakas oppii tuntemaan, pitämään ja luottamaan sinuun ja yritykseesi. Määritelmä löytyi John Jantschin kirjasta nimeltä Ducktape Marketing, ja mitä pidempään olen haudutellut tuota, sitä paremmalta se alkaa tuntua. Juuri näinhän se on. Koska yrityksesi elää vain asiakkaista, jotka ostavat palveluitasi tai tuotteitasi, on tärkeää, että teet sellaista markkinointia, joka […]

Haluatko olla tehokkaampi? Näillä vinkeillä saat lisää energiaa

Tuntuuko, että vuorokaudestasi loppuvat tunnit, etkä saa niin paljon aikaan, kuin haluaisit? Lisää tunteja vuorokauteesi en pysty järjestämään, mutta jaan tässä omat hyväksi havaitsemani vinkit energisempään ja keskittyneempään tekemiseen. Väitän, että noudattamalla näitä vinkkejä, on mahdollista tehdä laadukkaampaa työtä tehokkaammin ja silti vähemmän väsyen. Nämä eivät ole varsinaisesti mitään tajunnanräjäyttäviä vinkkejä, vaan hyvin yksinkertaisia ja yleisesti tiedossa olevia. Mutta niin […]

Helpot vinkit yrityssivun Facebook-päivityksiin

Suunnitteletko Facebook-sivun perustamista yrityksellesi tai onko sinulla jo sellainen? Pohdiskelet ehkä minkälaisia päivityksiä sivuille kannattaisi tehdä. Facebook-markkinointi on helppoa, mutta vaatiin säännöllisyyttä ja pitkäjänteisyyttä ennen kuin tuo tuloksia. Ellet sitten halua vauhdittaa asioita maksetulla näkyvyydellä, mikä sekään ei välttämättä ole huono idea. Tämän artikkelin tarkoituksena on antaa sinulle vinkit päivitysten tekemiseen yrityssivullesi, jotta Facebook-markkinointisi olisi mahdollisimman helppoa ja sujuvaa. 1. […]

Harkitsetko messuja osana markkinointiasi? Hyviä syitä mennä ja olla menemättä

Rakastan messuja. Olen tehnyt messumarkkinointia työurani aikana lukuisia kertoja. Pelkästään oman yritykseni kanssa olen ollut näytteilleasettajana 10 kertaa. Olen myös messuillut sekä Suomessa että ulkomailla, suunnitellut osastoja, pohtinut mitä osastolla viestitään, miettinyt materiaaleja, keksinyt kilpailuja, rakentanut ja purkanut osastoja sekä ennen kaikkea seissyt messuosastolla keskustelemassa messukävijöiden kanssa. Messut voivat olla sopiva lisä markkinointimixiisi riippuen tavoitteistasi. Listasin 5 hyvää syytä mennä […]